88. yö – Japanilainen teeperinne

Teenkorjuuta Japnissa

”Hachijyuuhachiya” (kahdeksaskymmeneskahdeksas yö) on 88. vuorokausi risshunin jälkeen. Risshun on kevään ensimmäinen päivä Japanin vanhassa kalenterissa, ja nykyisin sitä vietetään helmikuun neljäntenä päivänä. Hachijyuuhachiyaa vietetään siis toukokuun toisena päivänä, karkausvuosina toukokuun ensimmäisenä.

Teenviljelijät valmistautuvat pitkään tätä ajankohtaa varten, sillä silloin on teen sadonkorjuuaika. Sanotaan, että 88. yönä poimittu tee on korkealaatuista, ja että sitä juotuaan pysyy terveenä koko vuoden.

Japanilaisten sanonta ”Hachijyuuhachiya no wakarejimo”, vapaasti suomennettuna ”88. yönä jäähyväiset pakkaselle” tarkoittaa, että toukokuun toisen päivän jälkeen ei ole enää pakkasia. Joskus lämpötila saattaa laskea tuohon aikaan sen verran paljon, että halla tekee sadolle pahaa jälkeä. Uskotaankin, että tuo sanonta keksittiin ohjeeksi viljelijöille. Teenviljelijälle on erittäin kova paikka, jos halla vahingoittaa versoja ennen sadonkorjuuta, joten jokainen heistä rukoilee, ettei halla pilaisi satoa.

Hallavahinkojen torjumiseen käytetään mielikuvituksellisia keinoja. Teeviljelmillä tarkkanäköinen huomaa, että siellä täällä on korkeita tuulettimia. Tyyninä öinä teepensaiden latvan korkeudella oleva ilma on kylmintä, mutta kuusi metriä maanpinnan yläpuolella ilma on muutaman asteen lämpimämpää. Tuulettimet työntävät tuon lämpimän ilman alaspäin, mikä estää versoja jäätymästä.

Hachijyuuhachiya osuu juhlapyhien täyttämän Golden Weekin kohdalle, minkä vuoksi julkisia teenkorjuutapahtumia järjestetään kautta Japanin. Tällaisiin tapahtumiin voi käydä osallistumassa esimerkiksi Sayamassa, joka sijaitsee Saitaman prefektuurissa lähellä Tokiota.

Tutustu japanilaisiin teihimme tästä.

Lähde: Yunomi.us

Kiinalaista vihreää teetä suomalaisessa kesäsäässä

Juhannusviikon sää on yllättänyt koleudellaan varmasti monet. Mikäpä siis parempi tapa viettää sateisen viileää kesäpäivää kuin nauttia laadukkaasta teestä?

Vihreät teet sopivat keveytensä ja raikkautensa ansiosta myös lämpimään säähän, eivätkä vähiten siksi, että ne haudutetaan melko matalassa, 70–85C:n lämpöisessä vedessä. Kiinalaisetkin tapaavat juoda vihreää teetä erityisesti kuumimpaan vuodenaikaan. Ehkä syynsä on silläkin, että laadukkaimman vihreän teen poiminta-aika on tavallisesti huhti-toukokuussa, minkä jälkeen vihreä tee kannattaa nauttia mahdollisimman tuoreena.

Maistelin tänään kolmea vihreää teetä: kuuluisaa Huangshan Maofengia, pohjoiskiinalaista Xin Yang Mao Jiania sekä mielenkiintoista Yong Xi Huo Qingia.

Kolme herkullista vihreää teetä maistelussa, juomana ja teelehtenä esillä Yong Xi Huo Qin.
Kolme herkullista vihreää teetä maistelussa, juomana ja teelehtenä esillä Yong Xi Huo Qin.

Huangshan Maofeng on kotoisin Huang-vuorelta Anhuin maakunnasta,  ja se lasketaan yhdeksi Kiinan kymmenestä parhaasta teelaadusta. Teen tuoksu on pähkinäinen, kevyesti paahteinen ja mehevä. Mausta löytyy samaa pähkinäisyyttä. Hieman jäähtyneenä korostuu mehevä kukkaisuus, jopa aavistus makeutta. Huangshan Maofeng on melko vahva vihreäksi teeksi ja siinä on kuivahko suutuntuma.

Xin Yang Mao Jian -teetä tuotetaan Henanin maakunnassa, poikkeuksellisen pohjoisessa. Tämä tee tuoksuu voimakkaan kukkaiselta, mutta samalla raikkaalta ja kevyeltä. Maku oli raikas, kitkerähkö ja melko voimakas. Juoman jäähtyessä kukkaiset, makeammat aromit tulevat helpommin aistittaviksi. Maku jää kielelle todella pitkäksi aikaa, joten Xin Yang Mao Jian on ihanteellinen nautittavaksi hitaasti, kiirehtimättä. Varoituksen sana: 80 asteessa hauduttaessa tästä teestä tuli ainakin minun makuuni aivan liian kitkerää. Suosittelen haudutuslämpötilaksi 70–75 C.

Yong Xi Huo Qingissa on taidokkaasti pieniksi sykeröiksi rullatut lehdet. Teelehtien pinnalla näkyy vaaleaa nukkaa, mikä on merkki siitä, että teehen on käytetty pensaan kärkisilmuja. Ihastuttavan kaunis teelaatu! Yong Xi Huo Qingin tuoksu on pehmeä, raikas, makeahko, jopa hedelmäinen. Mausta löytyy mukavaa pähkinäisyyttä ja yllättävää täyteläisyyttä vihreäksi teeksi.

Kaiken kaikkiaan näistä kolmesta vihreästä teestä löytyi mielenkiintoisia ulottuvuuksia – jokaisella teellä on selkeästi oma luonteensa. Oli ihanaa viettää iltapäivä hauduttaen teetä huolella ja maistellen eri vivahteita.

Japanin soturit ja teen tie Osa 2

 

P1020403

 

Kuvassa wabi-esteettisen teehuoneen syvennys eli Toko no ma Suomenlinnan teehuone Tokuyûanissa. Kirjoituskäärössä zen-munkin teksti: ”Harmonia, kunnioitus, puhtaus ja tyyneys.”


 

Kansallismuseon luento jatkui kuvauksella siitä miten teemestarit muokkasivat teen ja filosofian yhteyttä samuraiden valtakaudella Japanin historiassa.  Teemestarin palvelussuhde tuli tärkeäksi statussymboliksi sotilashallinnon edustajille.

Japani ajautui sisällissotaan, joka loppui 1500-luvun puolivälissä. Sotilasjohtajilla, Oda Nobunagalla ja Toyotomi Hideyoshilla oli ollut palveluksessaan teemestari ja neuvonantaja Sen Rikyû (1522-1591). Hän kuului kauppiasluokkaan, mutta ymmärsi sotilaiden mentaliteettia ja kehitti teehuoneen ulkorakenteeseen miekkatelineen sekä nöyryyttä opettavan, kyyristymistä vaativan sisäänkäynnin teehuoneeseen.

Hideyoshi innostui teetaiteesta niin, että määräsi kaikkia alan harrastajia saapumaan kymmenpäiväiseen teetilaisuuteen Kitanon pyhäkköön Kiotoon. Lopulta tilaisuus kesti vain päivän. Tempperamenttiseksi kuvattu Hideyoshi määräsi Rikyûn päättämään päivänsä oman käden kautta, syystä, joka on edelleen spekulaation kohde, mutta teemestari ehti elää kypsään ikään ja saavuttaa paljon.

Rikyûtä pidetään karun wabi-teen täydellistäjänä.  Kun Japani rauhoittui kolmannen shôgunaatin hallinnon alle Tokugawa-suvun johdolla, teetaidetta harrastettiin kolmessa muodossa.  Wabi-cha (cha=tee) kuului kaikille karuuden ystäville, daimyô-cha rikkaille ja pröystäilemistä kaihtamattomille maaherroille ja kuge-cha hienostuneille hoviylimyksille.

Teemestari Furuta Oribe (1544-1615) oli yksi Rikyûn oppilaista, mutta omanlaisensa taituri.  Hänen suosimansa keramiikka oli venkoilevaa ja vääntyilevää ja värikkäämpää kuin Rikyûn. Hän oli sotilastaustainen ja Oribe-teekoulukunnan isä.

Edo-kaudella (1600-1869) shogunaattia palveli aatelistaustainen soturi Kobori Enshû, joka oli opiskellut perinnetaiteita kuten runoutta ja kalligrafiaa. Hän oli taitava puutarha-arkkitehti ja loi teehuoneissaan hienoja jännitteitä wabiteen ja hienostelevamman tyylin välille. Enshûn tyyliä kuvataan nimityksellä kirei-sabi, joka voitaisiin kääntää tyylikkääksi patinaisuudeksi. Sabi viittaa myös yksinäisyydentunteeseen.

Sodan ja rauhan taiteet

Katagiri Sekishû (1605-1703) keskittyi soturin sielunelämän, bushidôn (soturin tie) ja zenbuddhalaisuuden, esiintuomiseen teetaiteessa. Hän kaipasi entiseen ja katsoi, että samurain on ymmärrettävä perinteistä kulttuuria ja koulittava sen avulla soturiluonnettaan. Sekishûn perinnettä lähti seuraamaan monta koulukuntaa, joita on edelleenkin olemassa.

Matsudaira Fumai (1751-1818) oli Sekishûn ja Enshûn oppilas. Hän ammensi paljon uus-konfutselaisista aatteista. Hän museoi ja luetteloi välineitä huolellisesti ja näki teetaiteen hallinnon välineenä: teetaide saattoi opettaa yhteiskuntajärjestystä.

Pitkän Tokugawa-kauden ajan Japani oli rajoittanut yhteyttään ulkomaailmaan ja jäädyttänyt yhteiskuntaluokat pyramidimaiseksi rakennelmaksi, jossa sotilaat olivat porvareiden ja talonpoikien yläpuolella (talonpojat olivat periaatteessa kauppiaiden ja käsityöläisten yläpuolella!). Yhdysvallat onnistuivat kuitenkin painostamaan teknisesti ylivoimaisilla sotilasaluksillaan Japanin kauppasuhteiden avaamiseen, ja pian vanhanaikainen soturihallinto syrjäytettiin ja keisari palautettiin maan johtohahmoksi.

Sotilaat pysyivät kuitenkin taustavaikuttajina, johtaen Japania kilpavarusteluun ja ulospäin suuntautuvaan imperialismiin ajan myötä.

Ii Naosuke (1815-1860) oli viimeisiä samuraita.  Teemestarina hän oli hyvin meditatiivinen.  Kun hän huomasi vieraidensa selkien katoavan näköpiiristä, hän kävi takaisin teehuoneeseen nauttiakseen tulisijan äärellä yksinäisen maljallisen.  Teetapaamisen muistelu soi hänelle täyttymyksen.

Tällä hetkellä suurimmat teetaiteen (chadô, sadô) koulukunnat seuraavat Sen Rikyûn perimyslinjoja.  Näitä kutsutaan Sen-perheiksi, eli senke:ksi.

Samuraiden valtakauden loputtua, Urasenke-koulukunnan Gengensai-suurmestari (1810-1877) piti teetaidetta japanilaisen kulttuurin huippuna. Perinteisissä taiteissa sivistynyt mestari integroi perinnetaiteita teen tiehen ja päätti antaa viimein naistenkin harrastaa teetaidetta julkisesti.  Gengensai kehitti myös 1872 Kioton maailmannäyttelyä varten tavan valmistaa teetä rituaalisesti pöydän päällä niin, että länsimaalaiset teevieraat saattoivat istua tatamin sijaan tuoleilla.

Urasenke-koulukunnan vielä elävä suursuurmestari Hôunsai oli toisen maailmansodan aikaan kamikaze-lentäjän koulutuksessa. Hän valmisti teen monelle sotilaalle ennen viimeistä lentoa. Sota ehti kuitenkin päättyä ennen kuin hänen oma vuoronsa tuli. Palatessaan kotiin Kiotoon, hän yllättyi tavatessaan isänsä valmistamasta teetä liittoutuneiden sotilaille. Hôunsai kertoo ymmärtäneensä jotain teestä ja rauhasta ja kiertää nyt maailmaa luennoimassa aiheesta ”Peace in the Bowl of Tea”.  Seuraavaksi vierailuvuorossa on Brasilia.

Nykyään Japanin itsepuolustusjoukoille opetetaan teetaidetta koulutuksen osana.  Japani käyttää teetaidetta myös virallisessa ulkopolitiikassaan ja maailman valtionjohtajat saavat usein maistaa voimakasta vihreää matcha-teetä.  Suurin osa tavallisista chadô-harrastajista on tänäpäivänä naisia.

P1020322

 

Kuvassa hollantilainen Urasenke-koulukunnan chadô-harrastaja


 

Tuleeko Sinulle rauhallinen olo teetä nauttiessasi?  Miltä tuntuu jakaa tee tuntemattomien kanssa?  Voidaanko maailmanrauhaan pyrkiä teen avulla?

Japanin soturit ja teen tie Osa 1

Kesän kynnyksellä järjestettiin paljon japanilaiseen teetaiteeseen ja soturikulttuuriin liittyviä tapahtumia.  Kansallismuseon Spirit of Budô – Soturin tie näyttelyn ohessa pidettiin luentoja eri aiheista ja kävin ystävien kanssa kuuntelemassa japanologian lehtori Jouni Elomaan selostusta samuraiden ja teen yhteydestä.

P1020420

Soturiluokka tuli Japanin valtaeliitiksi Gempei-sodan jälkeen ja karkeina pidetyt sotilaat tahtoivat kasvattaa kulttuurista pääomaansa. Tee, josta tuli osa sotilaskulttuuria, oli munkkien Kiinasta tuoma voimakas, jauhettu pulveritee, eli matcha, joka virkisti mutta rentoutti ennen meditaatiota nautittuna (matchassa on paljon kofeiinia ja rauhoittavaa l-teaniinia).  Zenbuddhalaisuus asketismissaan ja kurinalaisuudessaan sopi hyvin sotilaille.

Munkki Eisai (Yôsai), joka vakiinnutti zenbuddhalaisen Rinzai-suuntauksen Japaniin 1100-luvun lopulla aloitteli myös uudelleen teenviljelyä.  Hänen ”Kissa Yôjôki”, kirjansa vuodelta 1214 selitti matchan suostuisia terveysvaikutuksia tilaajalleen Shôgun-kenraali Minamoto no Yoritomolle.  Matcha oli tiettävästi helpottanut shôgunin krapulaa.

Teetaiteen kehityksen varhaisvaiheita leimaa kiinalainen vaikute. Kiinalaisia esineitä arvostettiin eniten.  Soturieliitin palveluksessa oli eräänlaista museohenkilökuntaa, dôbôshû-kuraattoreja, jotka tunsivat isäntiensä taide-esineet, pitivät niistä lukua ja huolta.  Aluksi teejuoma valmistettiin piilossa ja tuotiin juhlahuoneisiin nautittavaksi. 1400-luvun lopulla Ashikaga Yoshimasan rakennuttaman Hopeisen paviljongin (Ginkakuji) teehuone edustaa shoin-arkkitehtuuria. Shoin viittaa munkin kirjoituspöytään, joka on keskeisellä paikalla huoneessa, jonka muillekin tasoille laitettiin esille taidekokoelmien helmiä ja kukkia.

P1020422

Filosofian sekoittuessa yhä syvemmin teetaiteeseen, alettiin arvostaa myös japanilaista perinteistä käsityötaidetta, jonka ei tarvinnut olla erityisen hienoa.  Lakkaamaton puukin tuli teehuoneisiin. Wabi-esteettisen teehuoneen ihanteena pidettiin nyt karua ruokokattoista vuoristomajaa. Teehuone saattoi olla hyvinkin pieni, pinta-alaltaan jopa alle neljä neliömetriä.

Seuraavassa osassa kerrotaan teetaiteen historiasta Japanin sisällissodan jälkeen ja Japanin ensimmäisten teemestareiden luomasta teekulttuurista, joka tunnetaan teeseremoniana tai teerituaalina – teen tienä.

Terassisään teeherkut

P1020451

 

Tee maistuu jo parvekkeella.  Ensimmäistä kertaa koitin myös leipoa skonsseja, näiden mausteena on  kuivattua mustikkaa. Sokeroimaton kermavaahto korvaa clotted creamin, joka valmistetaan perinteisesti homogenoimattomasta ja pastoröimattomasta maidosta. Kupissa hunajainen musta tee Kiinasta: Tanyang gongfu.

Maitotee on herkku, josta en osannut vielä nauttia vuosi sitten. Myös Assam-teetä on näissä kuvioissa kulunut, mutta välillä menee sormi suuhun kun en tiedä mitä teetä koittaa maidon kanssa.

Mistä teestä te nautitte maidolla? Kertokaa kommenteissa suosikkinne.


 

Skonssien resepti BBC:n mukaan

225g jauhoja

2 tl leivinjauhetta

Ripaus suolaa

55g voita

25g hienoa sokeria

1,5 dl maitoa

Munaa tai maitoa voiteluun ennen paistamista.

Kermaa ja hilloa päällysteeksi ennen nauttimista.

Uuni lämmitetään 220 asteeseen. Leivinpaperi voidellaan kevyesti. Jauho, leivinjauhe ja suola sekoitetaan astiassa ja huoneenlämmössä pehmennyt voi hierotaan joukkoon. Lisätään sokeri ja maito. Taikinan pitäisi olla pehmeää. Levitä pöydälle kevyesti jauhoja ja työstä kevyesti. Tee noin 2 cm paksuja pyöreitä skonsseja. Taikinamuotteja voi käyttää apuna leikkaamiseen, mutta muotoilu onnistuu käsinkin. Voitele ja paista noin 12 – 15 minuuttia.