Teen historia kolmessa vaiheessa

BodhidharmaYoshitoshi1887Tee on kehittynyt meidän tuntemaksi juomaksi tuhansien vuosien aikana. Tänä aikana tee on käynyt läpi kolme tärkeää muutosta, jotka ovat muuttaneet täysin sitä tapaa, miten tee on ymmärretty. Nykyään teessä voi nähdä kaikki nämä kolme kerrostumaa.

Tee lääkkeenä

Teen historia ulottuu niin pitkälle, ettei teekulttuurin varhaisista vaiheista voida saada tarkkaa tietoa. Monet silti epäilevät, että tee oli alunperin lääke eikä arkipäiväinen juoma.

Kiinassa, teen syntysijoilla, yrttilääketieteellä on pitkät perinteet. Historia kertoo legendaarisesta shamaanista Shennogista, joka maisteli päivittäin useita kasveja ja yrttejä oppiakseen niiden lääkinnällisistä ominaisuuksista. Eräs tarina kertoo Shennongin käyttäneen teetä kumoamaan maistamiensa myrkyllisten kasvien vaikutuksen.

Ennen konfutselaisuutta ja buddhalaisuutta kansanusko oli vallitseva uskonto Kiinassa. Keskeisessä osassa kansanuskoa olivat shamaanit, jotka paransivat ihmisiä perinteisen kiinalaisen lääketieteen ja filosofian mukaan. Epäillään, että nämä shamaanit olivat eräitä ensimmäisiä teen käyttäjiä, jotka hyödynsivät teekasvia ihmisten parantamiseen.

Vaikka teestä kehittyi sittemmin jokapäiväinen juoma, lääkinnälliset ominaisuudet eivät ole kadonneet mihinkään. Aikojen saatossa jokainen kiinalainen teefilosofi on korostanut teen lukuisia lääkinnällisiä vaikutuksia. Jopa tänä päivänä monet ihmiset juovat teetä juuri sen terveysvaikutusten vuoksi.

Tee uhrina ja uskontona

Todennäköisesti teetä on käytetty uhrina yhtä kauan kuin sitä on käytetty lääkkeenä. Voimakkaiden lääkinnällisten ominaisuuksiensa vuoksi tee on alettu nähdä pitkäikäisyyden tai jopa kuolemattomuuden symbolina, jonka vuoksi kallisarvoista juomaa on haluttu uhrata esi-isille.

Teen historia ja teefilosofia on muokkautunut vahvasti myös tämän piirteen myötä. Kun teetä käytettiin uhrina, se alettiin nähdä eräänlaisena porttina maallisen ja hengellisen ulottuvuuden välillä. Tämä on vaikuttanut erittäin suuresti teefilosofiaan ja teekulttuuriin.

Varsinkin zen-buddhalaisuus otti teen omakseen. Teetä käytettiin virkistämään munkkien mieltä pitkien meditaatiohetkien aikana, mutta myös meditaationa itsessään, kuten teeseremonia osoittaa.

Myös teen hengellinen puoli on edelleen vahvasti läsnä teekulttuurissa. Monet teenjuojat hakevat teetä rentoutumista, rauhaa tai hetken meditaatiota.

Tee nautintoaineena

Vaikka tee nähdään nykyään ennen kaikkea nautintoaineena ja arkipäiväisenä juomana, on tämä itse asiassa suhteellisen myöhäinen kehitys teen historiassa.

Teestä alkoi kehittyä selkeä nautintoaine vasta Tang-dynastian aikana 600-900-luvuilla. Ensin teelehdistä valmistettiin hienoa jauhetta, joka keitettiin vedessä. Myöhemmin jauhe vispattiin kulhossa kuuman veden sekaan, ja vasta Ming-dynastian aikana 1300-1600-luvuilla irtoteen hauduttaminen astui suosioon.

Teen kehittyminen nautintoaineeksi vaati huomattavia kehityksiä teen kasvattamisen, prosessoinnin ja teejuoman valmistamisen parissa. Kun nämä taidot kehittyivät entisestään, syntyi lukemattomia uusia teelaatuja ja teelajikkeita. Pikkuhiljaa teestä muodostui se valtava kokonaisuus, jona se tänä päivänä tunnetaan.

Teen rooli nautintoaineena on nykyään nähtävissä joka puolella. Teetä saa kaikista kahviloista, sitä juodaan tauoilla ja ystävien kanssa keskustellessa. Teen käyttö on arkipäiväistynyt, vaikka siinä on edelleen merkkejä teen lääkinnällisestä ja uskonnollisesta puolesta.

Morimoto Okumidori Sencha luomu – Japanilainen vihreä tee

Japanilainen vihreä tee

Sencha Morimoto Okumidori on erikoinen ja taidolla käsitelty japanilainen vihreä tee, joka on poimittu kesällä. Lue lisää tästä Morimoton teeperheen taidonnäytteestä ja maista itse!

Vuodenajat teenviljelyssä

Teetä valmistetaan paljolti vuodenaikojen mukaan. Vihreän teen kannalta paras sato korjataan keväällä, kun teekasvi on talven jälkeen alkanut tuottaa nuoria teelehtiä.

Nuorissa teelehdissä ja avautumattomissa silmuissa on voimakkaampi aromi kuin vanhemmissa teelehdissä. Lisäksi teelehden kasvaessa ja vanhetessa sen maku yleensä muuttuu kitkerämmäksi. Jotkin teet, kuten musta tee tai oolong, voidaan hyvin valmistaa myös vanhoista teelehdistä. Mutta herkkä vihreä tee on parasta valmistaa parhaista nuorista lehdistä.

Toinen syy, jonka takia kevät tuottaa parasta teetä, johtuu kevään viileästä ilmastosta ja sumusta. Viileässä teelehdet kasvavat hitaammin, jolloin niihin kerkeää ikään kuin tiivistymään enemmän ravinneaineita ja aromeja. Sen sijaan lehdet, jotka kasvavat nopeasti kesän suorassa auringossa, ovat usein laihemman ja miedomman makuisia.

Taidolla valmistettu kesätee

Japanissa teelehdet senchaa varten poimitaan monta kertaa kevään ja alkukesän aikana. Ensimmäiset sadot ovat aina kallisarvoisempia kuin myöhemmät sadot. Teetä poimitaan myös kesällä ja näistä lehdistä valmistetaan bancha-teetä, joka on hieman senchaa karkeampi japanilainen vihreä tee.

Sencha Morimoto Okumidori on poimittu suhteellisen myöhään senchaksi. Sen lehdet ovat peräisin kesäkuussa ja elokuussa poimituista lehdistä.

Okumidori on kuitenkin valmistettu erityisellä taidolla, jonka vuosi tämä kesätee on hienovaraisempaa, aromaattisempaa ja herkempää kuin kesätee yleensä on. Morimoto nimittäin leikkaa teepensaita runsaasti kesäkuun sadon jälkeen, toisin kuin suurin osa teenviljelijöistä Japanissa.

Leikkaamisen vuoksi teepensaan kasvu tyrehtyy hetkeksi ja hidastuu. Näin teelehdet kasvavat hitaasti jopa kesällä, ja Morimoto voi jälleen korjata elokussa pensaista nuoria ja laadukkaita teelehtiä.

Tasapainoinen ja runsas sencha

Morimoton Okumidori-senchaan on lisätty kesällä poimittujen teelehtien lisäksi hieman teekasvin varsia. Varsissa on hyvin mieto ja pehmeä maku, joka tasapainottaa taidokkaasti Okumidorin makua.

Teen tuoksu on hedelmäinen ja siitä voi erottaa pähkinäisyyttä sekä sellaista maitoisutta, jota varsiteessä usein on.  Maultaan Okumidori on selkeä, hedelmäinen ja raikas, eikä siinä ole lainkaan kitkeryyttä tai tylsää pölyistä aromia, jota kesäteessä usein on. Jälkimaku on pitkäkestoinen ja toistaa pähkinäistä makua.

Tarkastele Morimoto Okumidori Senchaa Chayssa ja tilaa omasi!

Katso myös muut uudet japanilaiset vihreät teet!