Aihearkisto: Mytologia

Miten tee vaikuttaa aivoissa?

Lue miten tee vaikuttaa avioissa.

Tee sisältää runsaasti erilaisia vaikuttavia ainesosia, jotka toimivat aivoissa eri tavoin. Yksikään näistä ainesosista ei ole yksin vastuussa teen vaikutuksista, mutta toisiinsa yhdistettyinä ne luovat sen ainutlaatuisen kokonaisuuden, jota teenystävät ovat oppineet rakastamaan.

Teen sisältämän kofeiinin ja sen sukuisten ainesosien pääasiallinen vaikutustapa on niin sanottujen adenosiinireseptorien estäminen. Adenosiini aiheuttaa ihmisissä väsymyksen tunnetta, ja sitä estämällä kofeiini pystyy saamaan aikaan miedon tunteen piristymisestä.

Toinen teen pääasiallisista ainesosista, l-teaniini, sen sijaan rentouttaa mieltä ja kehoa. Se toimii vastapainona kofeiinille, sillä sen on osoitettu vähentävän jotain kofeiinin haittavaikutuksista. Teaniinin tarkasta vaikutustavasta ei ole yksimielisyyttä, mutta sen on osoitettu muun muassa aktivoivan gaba-a-reseptoreita. Muun muassa rauhoittavat lääkkeet toimivat gaba-reseptoreiden kautta.

Lisäksi teaniinin on osoitettu estävän niin sanottuja NMDA-, AMPA- ja kainaattireseptoreita. Näillä on monenlaisia vaikutuksia kehossa – NMDA-reseptorien on muun muassa osoitettu hidastavan riippuvaisuuksien syntymistä.

Yksi teen mielenkiintoisimmista vaikutuksista on teaniinin on kyky lisätä aivojen alfa-aaltojen osuutta. Alfa-aaltoja esiintyy silloin, kun mieli on rentoutuneessa ja virkeässä mielentilassa, esimerkiksi meditoitaessa. Itä-aasialaisissa kulttuureissa teen ja meditaation yhteyttä onkin korostettu vuosisatojen ajan,

Kofeiinin ja teaniinin lisäksi yksi teen tärkeimmistä ainesosista on nimeltään EGCG. Myös tämä ainesosa toimii aktivoimalla gaba-a-reseptoreita, mutta lisäksi se on vahva antioksidantti, joka suojaa aivoa vaurioitumiselta.

Lisäksi teellä on runsaasti vaikutuksia, joita ei ainakaan nykytietämyksellä voida laittaa tietyn ainesosan syyksi. Teen on esimerkiksi osoitettu vapauttavan dopamiinia, noradrenaliinia sekä serotoniinia aivoissa. Dopamiinia vapautuu silloin kun teemme jotain palkitsevaa ja sillä on myös piristäviä vaikutuksia, kuten noradrenaliinillakin. Serotoniini sen sijaan vaikuttaa mielialaan, muun muassa monet masennuslääkkeet toimivat säätelemällä serotoniinin toimintaa. Teen onkin osoitettu auttavan masennuksessa, joka voi olla serotoniinin ansiota.

Baisao (1675-1763)

Tee liittyy Aasiassa niin vahvasti taiteeseen ja uskontoon, että tee on välttämättömästi vetänyt puoleensa monta mieleenkiinstoista henkilöä. Yksi näistä on japanilainen Baisao, joka harjoitti eräänlaista luostariin sitoutumatonta zen-buddhalaisuutta.

Baisao syntyi Japanissa vuonna 1675 Hizenin maakunnan Kyushussa. Sama alue tunnetaan paikkana, jonne munkki Eisai kylvi aikoinaan ensimmäiset Kiinasta tuomansa teesiemenet. Hänen isänsä oli kungfutselainen lääkäri, ansioitunut runoilija sekä chado-teeseremonian harjoittaja, joka kuului Hizenin hallitsevaan sukuun.

Hizen sittemmin muuttunut maakunta sijaitsi lähellä Nagasakia, jossa toimi myös ainoa ulkomaalaisille (kiinalaisille ja hollantilaisille) avoin satama. Tätä kautta oli muutama vuosikymmen ennen Baisaon syntymää saapunut Japaniin kiinalaisia zen-opettajia, jotka muodostivat kiinalaisvaikutteisen Obaku-koulukunnan Japaniin. Juuri tätä zen-suuntausta Baisao alkoi opiskelemaan 11-vuotiaana.
Hän vietti suuren osan munkkivuosistaan matkustellen ja vieraillen eri opettajien luona, mutta enimmäkseen hän pysytteli opettajansa luona Kyushussa Ryushin-ji -temppelissä. Opettajansa kuoleman jälkeen, vietettyään melkein kolmekymmentä vuotta Kyushussa, Baisao suuntasi pääkaupunkiin Kiotoon, ja tästä alkoi hänen elämänsä seuraava suuri vaihe.

Noin vuodesta 1725 Baisao vietti kymmenen vuotta matkustellen Kioton ja Osakan alueella, kunnes viimein asettui noin 60-vuotiaana Kiotoon myymään teetä. Ensin hän myi teetä pysyvyllä paikalla Fushimi-sillalla, mutta lopulta alkoi pystyttämään kauppansa erityisesti paikallisten nähtävyyksien luokse. Matkoillaan Baisao kuljetti teevälineitään hartioillaan kahdessa bambu-kantokorissa. Hän ei pyytänyt teestään maksua, mutta keräsi lahjoituksia bambuputkiin henkensä pitimiksi.

Vuonna 1741 Baisao joutui palaamaan Hizeniin uusimaan lupansa, joka mahdollisti toiminnan Kyushun maakunnan ulkopuolella. Täällä Baisao rekisteröi itsensä Osakan asukkaaksi vältääkseen matkustusluvan rajoitukset, ja luopui pappiudestaan. Baisao otti maallikkonimekseen Ko Yugai. Hän piti silti yllä yhteyksiä munkkiystäviinsä ja myös asui ajoittain buddhalaisissa temppeleissä.

Noin 70-vuotiaana Baisao alkoi opettamaan zeniä. Hänen oppilaisiinsa kuului muutamia munkkeja sekä maallikkoja. Vuonna 1754, noin 80-vuotiaana, Baisao ei enää kyennyt toimimaan aktiivisesti teenmyyjänä, vaan poltti teevälineensä ja keskittyi zenin opettamiseen. Tänä aikana Baisao ansaitsi elantonsa lähinnä kalligrafialla ja lahjoituksilla. Baisao kuoli 88-vuotiaana vuonna 1763. Baisaon toivomuksia noudattaen hänen ystävänsä sirottelivat hänen tuhkansa Kamo-jokeen.

Eräitä kiinnostavia johtopäätöksiä voi vetää Baisaon runoista, jotka kertovat tuon ajan teekulttuurista. Ensinnäkin Baisaon valmistama tee oli senchaa, lehtiteetä, joka oli vielä uutuus Japanissa. Ilmeisesti hän myös haudutti teetä suoraan kannussa, jossa keitti vetensä. Kannun manitaan ollen kiinalaista savea, ei rautaa kuten chadossa käytetyt tetsubinit. Kirjassa on myös maalaus tästä savikannusta: siinä on kahva sivulla, ja tässä se muistuttaa huomattavasti Chao Zhou -lieden kannua. Ilmeisesti näitä kannuja ja liesiä (joita kutsuttiin bofuraksi) tuotiinkin Kiinasta Japaniin, ja näiden pohjalta syntyivät japanilaiset teekannut, joissa on myöskin kahva sivulla.

Useassa runossa Baisao myös mainitsee polttaneensa liedessä männynkäpyjä sekä puun lehtiä, joka on hyvin kaukana nykyaikaisesta ihanteesta käyttää saviliedessä vain hienoimpia oliivinsiemenhiiliä! Erittäin mielenkiintoista on myös se, että Baisao käytti maifan-kiviä vedessään. Nykyaikanakin jotkut teenjuojat pyrkivät parantamaan vedenlaatuaan uittamalla näitä kiviä teevedessään.

Baisaon runoissa on havaittavissa selkeää pessimistisyyttä teekulttuurin suhteen. Moneen otteeseen hän valittelee, että ihmiset keskittyvät vain teen värin, tuoksun ja maun arvioimiseen, jolloin teestä jää puuttumaan oleellisin, hengellinen osa. Baisaon aikaan tee ehkä saavuttikin suosiotaan eräänlaisena kultturellina vapaa-ajan harrastuksena.

My guests get old Chao-chou’s one cup tea;
and whoever can grasp the taste in that cup
whether stranger or friend, knows my true mind.

-Waddel, Norman (2008): Baisao – The Old Tea Seller: Life and Zen Poetry in 18th Century Kyoto

Veden keittämisen salat (osa IV)

"Dreaming of the Tiger" -lähde Kiinassa, jonka veden sanotaan valmistavan erinomaista Lonjing-teetä.
”Dreaming of the Tiger” -lähde Kiinassa, jonka veden sanotaan valmistavan erinomaista Lonjing-teetä.

Viimeiset kolme blogiartikkelia on omistettu vedelle. Asia, joka vaikuttaa päälin puolin niin yksinkertaisilta ja joka on nykypäivänä useimmille meistä itsestäänselvyys, on teekulttuurissa yksi eniten pohdituista aiheista. Vaikka emme ole vielä vasta kuin raapaisseet pintaa veden merkityksestä teekulttuurissa, lopetamme artikkelisarjan tähän osaan antaaksemme vaihteeksi tilaa muillekin aiheille.
Vesi ei ole aina yksinkertaisesti vettä. Se on pääsääntöisesti yin-energistä, mutta kuten olemme jo edellä viitanneet, myös vesien välillä on eroja. Silloin kun halutaan luoda harmoninen teehetki, täytyy nämä hienovaraiset eroavaisuudet erilaisten teelaatujen, teevälineiden ja muiden ympäristön vaikuttavien tekijöiden energioiden kanssa ottaa huomioon.
Vesiä luokitellessa on hödyllistä kerrata ensin hieman yin-yang – teorian peruspiirteitä. Yingin piirteisiin kuuluu muuan muassa viileys tai kosteus, pimeys, passiivisuus, tummuus sekä alas painautuva liike. Yangin piirteisiin kuuluvat keveys, kirkkaus, aktiivisuus sekä (pinnalle) nouseva liike.
Klassisessa kiinalaisessa teekirjallisuudessa erotetaan usein kolme tärkeintä vedenlähdettä. Nämä ovat lähdevesi, jokivesi sekä kaivovesi. Lähdevettä on yleisesti ottaen pidetty parhaana, sillä se pulppuaa lähteestä vuolaana, jolloin sen energia on eläväistä.
Lähdevesistä parhaana on pidetty vuoristolähteiden vettä.

Vuorilähdevesi on erityisen yang-energistä, sillä yang on ylöspäin nousevaa ja silloin veden on ikään kuin ajateltu kiivenneen vuorta ylös. Matalalla sijaitseva lähdevesi on alempiarvoista ja yin-energisempää, sillä vedellä ei ikään kuin ole ollut energiaa nousta vuoren tai mäen rinnettä ylös.
Lähdevesiä on jaoteltu myös sen mukaan pulppuaako vesi kivikkoisesta vai mutaisesta maaperästä. Maa-elementti on energiaopin mukaan energialtaan neutraalia, ja koska kivi on ikään kuin tiivistynyttä maata, on kivikkoisesta maaperästä pulppuava lähde suotuisampaa kuin mutaisesta maaperästä pulppuava lähde. Muta edustaa tietysti kiven tavoin maata, mutta se on myös kosteaa, jonka vuoksi se on enemmän yin-energistä kuin kivisestä maaperästä nouseva vesi.
Jokivesi on lähdeveden jälkeen toiseksi paras vaihtoehto, sillä siinä on jatkuva virtaus, joka pitää veden energian eläväisenä. Näinä päivinä vain puhtaimmat jokivedet kelpaavat juotavaksi, joten ennen kuin keräät vettä lähijoestasi teetä varten, varmista sen olevan juomakelpoista. Kiinalaisissa teeklassikoissakin neuvotaan, ettei jokivettä saa kerätä ihmisasutuksen läheltä, sillä muuten kaupungin jätteet saattavat pilata veden.
Kaivovettä pidetään kolmesta yllämainistusta vesilähteestä huonoimpana vaihtoehtona. Kaivovesi voi olla maultaan erinomaista, mutta se myös seisoo paikoillaan, jonka vuoksi sen energian ei katsota olevan lähde- ja jokiveden vertaista. Lisäksi lähellä peltoja sijaitsevat kaivot saattavat imeä itseensä sateen mukana maahan imeytyvää lannoitetta. Paras tapa varmistaa kaivoveden laatu on nostaa useampi sanko vettä kaivosta ennen kuin nostaa teetä varten tarkoitetun veden kaivosta.
Toisinaan teeklassikoissa mainitaan myös sade- ja lumivesi mahdollisina vedenlähteinä. Sadeveden ajatellaan olevan laadukasta, sillä se tulee suoraan taivaasta, jonka energiaa pidetään puhtaana. Lumivesi on myöskin hyvin puhdasta, mutta se on luonteeltaan kylmää ja voi järkyttääe elimistöä, eikä sitä siksi suositella teen valmistamiseen.

Veden keittämisen salat (osa III)

painting1

Artikkelin edellisessä osassa syvennyimme veden keittämisen taitoon. Kävimme läpi erilaisia veden keittämisen tapoja ja kerroimme perinteisestä kiinalaisesta tavasta keittää vettä. Veden käsittelyä ei kuitenkaan voi jättää vielä tähän pisteeseen. Kokonainen artikkeli täytyy omistaa pelkästään sille, miten määritellään missä vaiheessa kiehuva vesi on valmista.
Teefilosofia erottaa kolme tärkeää tapaa päätellä veden kiehumistila. Vettä voidaan tarkastella joko kuplista, äänestä tai höyrystä. Kuplista päättely on näistä kenties yleisin sekä eniten keskusteltu tekniikka.
Kun vesi alkaa lähestyä kiehumispistettä, alkaa pikkuhiljaa kuplia nousta veden pinnalle. Ensimmäisenä vedenkeittimen pohjalle alkaa ilmestyä pieniä kuplia, joita kutsutaan katkaravun silmiksi. Nämä kuplat ovat veden sisältämää ilmaa, joka erottuu nesteestä veden lämmitessä, koska lämmin vesi sitoo kaasua huonommin kuin viileä vesi. kato voiks noit kutsua shrimp eyeksi). Kun nämä kuplat saavuttavat tietyn koon, niitä kutsutaan ravun tai kalan silmiksi.
Seuraavaksi kuplat alkavat nousta pikkuhiljaa pinnalle. Kun ne nousevat jatkuvana jonona, vaihetta kutsutaan helminauhaksi. Joidenkin vihreiden teelaatujen kohdalla veden lämmittäminen on hyvä pysäyttää tähän, jottei vesi kuumene liikaa, jolloin sen jäähtymistä pitää odottaa ennen teen hauduttamista.
Viimeistä vaihetta eli täyttä kiehumista kutsutaan lohikäärmeen silmiksi. Jos vesi viipyy liian kauan tässä tilassa, sen energian ajatellaan kiinalaisen filosofian mukaan vaurioituneen ja veden sanotaan olevan kuollutta. Täydellisen veden kiehumispisteen ajatellaan usein olevan juuri ennen kuin vesi saavuttaa täyden kiehumistilan.
Äänestä päätellessä kuunnellaan veden kiehumisreaktiosta johtuvia ääniä kiehumisprosessin eri vaiheissa. Tästä voidaan erottaa periaatteessa kolme vaihetta, jotka ovat hiljaisuus, ääni ja jälleen hiljaisuus. Ensin vedestä ei kuulu mitään, sitten pikkuhiljaa ääni alkaa nousemaan siitä. Tämän äänen sanotaan muistuttavan männynoksien havinaa tuulessa. Kun tämä ääni alkaa vaimenemaan eli palaamaan kohti hiljaisuutta, vesi alkaa lähenemään kiehumispistettä.
Höyryä tarkasteleva tekniikka erottaa samaten kiehumisesta kolme eri vaihetta. Ensimmäisenä vedestä nousee yksi höyrysuortuva, kun taas seuraavassa vaiheessa suortuvia on useita ja ne sekoittuvat toisiinsa. Viimeisessä vaiheessa vedestä nousee runsaasti höyryä, josta ei voi erottaa yksittäisiä suortuvia .
Varhaisessa kiinalaisessa teekulttuurissa vettä keitettiin usein pitkäkaulaisissa saviastioissa, joissa veden pintaa ei pystynyt tarkastelemaan. Todennäköisesti tällöin äänestä ja höyrystä päättelevät tekniikat ovat olleet tärkeimpiä. Tänä päivänä on ehkäpä helpointa on kuitenkin aloittaa kuplista päättelevästä tekniikasta. Kun tekniikan on sisäistänyt kunnolla, veden tarkkailuun ei enää tarvitse kiinnittää niin paljon huomiota. Samalla oppii tunnistamaan veden kiehumisen äänet, ja lopulta voi jo etäältä kuulostella sitä, milloin vesi on valmista.

Veden keittämisen salat (osa II)

503px-Electric_kettle_-_Электрический_чайник

Artikkelisarjan edellisessä osassa kerroimme eri tekniikoista, joilla teekulttuurissa on päätelty mistä tietää kiehuvan teeveden olevan valmis käytettäväksi. Tässä artikkelissa jatkamme veden parissa kiinnittämällä huomiota yhteen teefilosofian kiinnostavimmista aiheista eli veden energiaan.
Vedellä on teefilosofiassa erityisen tärkeä asema. Koska tee on 99% vettä, veden ajatellaan ikään kuin kannattelevan paljon hienovaraisempaa mutta sitäkin tärkeämpää teetä. Vesi lasketaan myös yhdeksi todellisuuden viidestä peruselementistä, joiden tasapainottamisen ajatellaan johtavan harmoniseen teehetkeen.
Elementtien lisäksi teehetken tasapainottamisessa täytyy ottaa huomioon yin- ja yang-energia. Nämä kaksi vastakkaista energiaa ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa. Niiden yhdistäminen ei ole kiinalaisen filosofian mukaan tärkeää tai välttämättä edes mahdollista. Sen sijaan tavoitteena on saattaa yinin ja yangin vuorovaikutus harmoniseen tasapainoon. Jos toinen hallitsee toista, tasapaino järkkyy epäsuotuisin seurauksin.
Veden katsotaan olevan yleisesti ottaen enemmän ying kuin yang energistä. Yinin ajatellaan olevan raskasta, laskevaa ja muodotonta, aivan kuten vedenkin. Erilaisten vesien väliltä voidaan kuitenkin erottaa joko enemmän yin- tai yang-energisiä vesilaatuja. Esimerkiksi lähdevesi on yang-energisempää kuin kaivovesi, koska se liikkuu ja on siten aktiivista, joka on yksi yangin piirre.
Veden keittämisessä täytyy olla varovainen, koska teefilosofian mukaan veden energia pilaantuu helposti, jos keittäminen menee pieleen. Yleisin tapa pilata vesi on keittää sitä liikaa, ja siksi teefilosofit ovat kiinnittäneet paljon huomiota siihen, milloin vettä keittävä teenjuoja voi tietää hänen vetensä olevan sopivassa kiehumispisteessä. Ylikiehunut vesi on niin sanotusti kuollutta, jonka vuoksi sillä on vaikeampi luoda harmoninen teehetki.
Liiallisen keittämisen vettä pilaavaa vaikutusta ei tarvitse käsittää hengellisin termein. Keittäminen vapauttaa runsaasti happea vedestä, ja veden happipitoisuuden on todettu vaikuttavan kokemukseen haudutettavan teen mausta. Sen vuoksi veden lämmittäminen kannattaa ihanteellisesti lopettaa heti kun vesi on saavuttanut kiehumispisteen.
Näkemykset siitä, pitääkö vesi saattaa täyteen kiehumispisteeseen ennen sen käyttöä vaihtelevat teenjuojien keskuudessa. Mustaa teetä juodessa vesi täytyy luonnollisesti lämmittää kiehuvaksi, mutta vihreän, valkoisen ja keltaisen teen kohdalla lämmittämisen voi lopettaa myös aikaisemmin.
Toisen näkemyksen mukaan vesi kannattaa aina lämmittää kiehuvaksi, sillä veden energian ajatellaan jalostuvan lämmittämisen myötä, kunnes se saavuttaa huippunsa juuri ennen täyttä kiehumistilaa. Vihreää teetä ja muita miedosti hapetettuja teelaatuja haudutettaessa kannattaa silloin lämmittää vesi kiehumispisteeseen saakka ja antaa sen jäähtyä jälkikäteen sopivaan lämpötilaan.
Toisen näkemyksen mukaan vettä ei kannata lämmittää kiehuvaksi silloin, kun haudutetaan miedosti hapetettuja teelaatuja. Tätä voi perustella sillä, että kiehumisen edetessä vedestä vapautuu yhä enemmän ja enemmän happea, joka heikentää makukokemusta. Energiafilosofian kannalta ajatellaan useimmiten, että vesi kannattaa lämmittää kiehumispisteeseen saakka.
Kaiken kaikkiaan harmoninen teehetki syntyy siis teefilosofian mukaan parhaiten ottamalla huomioon teehetken elementit sekä yin- ja yang-energiat. Veden energia on vain yksi, mutta tärkeä, osapuoli näissä energisissä tasapainotuksissa.

Veden keittämisen salat (osa I)

chaozou3

Teekulttuurissa harvoin mikään on helppoa. Satojen vuosien aikana teenjuojat Kiinassa ja ympäri maailmaa ovat kehittäneet mitä monimutkaisempia teorioita teen kaikista osa-alueista. Yksi aihe, josta on keskusteltu eniten on vesi. Aiemmassa artikkelissa kerroimme siitä, miksi tee on niin tärkeä elementti teen kannalta. Tällä kertaa kiinnitämme huomiota veden keittämiseen.
Nykypäivänä kuuma vesi on monelle itsestäänselvyys. Sitä voi laskea suoraan hanasta tai sen voi kiehauttaa hellalla taikka vedenkeittimessä. Aiemmin  kuuman veden eteen on kuitenkin täytynyt nähdä paljon enemmän vaivaa.
Ensimmäisenä tarvitaan tietysti jokin lämmön lähde. Muinaisessa Kiinassa tämä tarkoitti joko avotulta tai hiillosta. Avotuli on helppo saada aikaan, mutta liekki vaatii jatkuvaa vartiointia ja lisää poltettavaa materiaalia. Lisäksi avotuli lämmittää epätasaisesti. Liekin lähellä lämpötila nousee niin korkealle, että se rikkoo helposti metallin ja saven, mutta etäällä lämpö jää nopeasti liian vajaaksi veden keittämiseen.
Muun muassa näiden seikkojen vuoksi hiillosta on perinteisesti pidetty teekulttuurissa parempana vaihtoehtona veden keittämisen kannalta. Kunnon hiillos lämmittää tasaisesti ja hellästi eikä riistäydy niin helposti hallinnasta. Lisäksi hiillos ei tuota savua eikä siten tartuta veteen ylimääräisiä teen makua peittäviä tuoksuja.
Myös hiilissä on eroja. Pehmeästä puusta valmistettu hiili palaa eri tavalla kuin kovasta puusta tehty hiili. Lisäksi toiset hiilet tuottavat toisia enemmän epätoivottuja hajuja. Teeveden keittämiseen suositellaan yleisesti ottaen kovasta pihkaa tuottamattomasta puusta valmistettua hiiltä. Esimerkiksi koivuhiili sopii erinomaisesti vedenkeittämiseen.
Monet teemestari suosittelevat aivan erityistä oliivinsiemenistä valmistettua hiiltä veden keittämiseen. Nämä pienet hiilenpalaset tuottavat palaessaan hienovaraisen tuoksun, joka tartuttaa veteen ja korostaa teen makua.
Kiinalaisessa filosofiassa teoria viidestä elementistä on hyvin tärkeä (lue lisää aikaisemmasta artikelista). Nämä viisi elementtiä ovat puu, vesi, tuli, maa sekä metalli. Perinteinen tapa keittää vettä hiilillä on tärkeä sen vuoksi, että se yhdistää monia näistä elementeistä harmoniseen suhteeseen. Hiili edustaa puuta, joka palaessaan tulen kautta lämmittää savesta eli maasta valmistetussa pannussa lepäävää vettä. Toisinaan vesipannu voidaan myös valmistaa metallista, kuten japanilaisessa teeseremoniassa käytettävät tetsubinit.
Juuri elementtiteorian vuoksi moderni tapa keittää vettä sähköisessä vedenkeittimessä ei ole teefilosofian mukaan ihanteellinen. Vedenkeittimestä voidaan löytää metalli joko vastuksesta, joka vettä lämmittää tai itse keittimestä, joka voi olla valmistettu ruostumattomasta teräksestä. Sen sijaan tuli, maa sekä puu jäävät uupumaan. Periaatteessa vastusta lämmittävä sähkö voitaisiin tulkita tuleksi, mutta silloinkin puu ja maa puuttuvat yhtälöstä.
Monet teenjuojat käyttävät edelleen perinteistä saviliettä veden keittämiseen. Tämä koostuu tornimaisesta savisesta liedestä, johon hiilet laitetaan ja jonka päälle asetetaan savesta valmistettu vesipannu. Tornimaisen lieden alaosassa on lisäksi pieni luukku, joka antaa hiillokselle ilmaa, jottei se tukahdu. Usein hiillosta pitää liehytellä jatkuvasti tämän luukun kautta, jotta palaminen pysyy tasaisena.
Pelkästään sille tavalle, jolla hiillosta liehytetään, löytyy teefilosofiasta monta näkemystä. Toisten mukaan lämmittämisen alkuvaiheessa leyhyttämisen täytyy olla hellää, mutta veden lähestyessä kiehumispistettä tahtia täytyy nopeuttaa. Toisten näkemysten mukaan leyhyttämisen tulisi olla aina hellää, sillä liian kuumaksi leyhytetty tuli paitsi ”peittoaa veden energian”, saattaa myös vaurioittaa pannua.
Veden keittäminen tällä tavalla vaatii kärsivällisyyttä, mutta se myös korostaa teehetken merkitystä riippumatta siitä, uskooko teenjuoja viiden elementin teoriaan vai ei. Hiilloksen punainen hehku ja tuoksu sekä ratisevien hiilien ääni saattavat mielen helposti rauhalliseen tilaan, jonka kautta teetäkin osaa arvostaa aivan eri tavalla.
Seuraavassa blogijulkaisussa keskitymme itse veden keittämisen tapahtumaan. Niin monen muunkin asian tavoin tämä pohjimmiltaan niin yksinkertainen reaktio on nostettu teekulttuurissa monimutkaiseksi taiteeksi.

Teehetken viisi elementtiä (osa II)

wuxing

Kiinalaisessa kulttuurissa tunnetaan viisi elementtiä eli puu, tuli, maa, metalli ja vesi. Jokainen elementti joko synnyttää toisen elementin tai heikentää sitä, jonka vuoksi harmonia syntyy vain silloin kun elementit asetetaan oikeaan järjestykseen.

Elementit synnyttävät toisensa seuraavan kaavan mukaan niin, että edellinen luo sitä seuraavan: puu, tuli, maa, metalli ja vesi. Puu ruokkii liekkiä, joka polttaa puun tuhkaksi. Ajan kanssa tuhkasta tiivistyy metallia, joka ”ottaa kiinni maahan imeytyvän veden”.

Elementtien heikentävät suhteet menevät näin: vesi heikentää tulta, tuli metallia, metalli puuta ja puu maata. Vesi sammuttaa liekin, tuli sulattaa metallin, metalli (kirves) katkaisee puun ja puu kasvaessaan imee maasta sen ravinteet.

Artikkelin edellisessä osassa kerroimme, mitä elementtejä erilaiset teehen liittyvät asiat ilmentävät. Teefilosofian mukaan täydellinen teehetki syntyy vasta kun kaikki viisi elementtiä ovat läsnä. Lisäksi elementit täytyy kuitenkin pistää oikeaan järjestykseen tai muuten niiden energinen tasapaino järkkyy.

Elementtien järjestys

Aloitetaan puusta. Yllä esitetystä kaaviosta näkyy, että puu sijoittuu veden ja tulen väliin. Lisäksi metalli heikentää puun energiaa. Teefilosofiassa puuelementti nähdään ennen kaikkea teelehdissä. Siten on luonnollista, että puu eli lehdet asetetaan veden ja tulen eli lämmön väliin. Sen sijaan teelehtien säilyttämistä metallisissa astioissa ei suositella sen vuoksi, että metallin voimakas energia saattaa pilata teelehdet.

Puun voi nähdä myös hiilessä, joka saa aikaan lämmön (tuli), joka puolestaan lämmittää vesipannun (maa, silloin kun pannu on valmistettu savesta).

Tuli heijastuu ennen kaikkea hiillokseen, jolla vesipannua lämmitetään. Nykypäivänä myös sähköisen vedenkeittimen luovuttama lämpö näyttäytyy tulena. Tuli heikentää metallia, jonka vuoksi metallisia vesipannuja suositellaan lämmitettäväksi hiilloksella. Metallin energian ajatellaan nimittäin olevan niin voimakasta, että se voi peittää teen ja veden energiat alleen.

Maalla tarkoitetaan useimmiten teekannua tai savista vesipannua, mutta sillä voidaan tarkoittaa myös hiiltä. Tätä voi perustella sillä, että puuta poltettaessa siitä syntyy puuhiiltä. Maa heikentää veden energiaa ja sen vuoksi maalla voidaan säädellä veden laatua. Puhtaita hiilenpalasia (esimerkiksi aktiivihiili) voidaan käyttää liian ”voimakkaan” veden neutralisoimiseen. Tai vettä voidaan säilyttää savisessa astiassa, jolloin veden energia neutralisoituu.

Metalli näkyy teehetkessä lähinnä tetsubineissä eli metallisissa vesipannuissa. Kuten edellä mainittiin, metallin ajatellaan kuitenkin olevan niin voimakasta, että se voi peittää veden energian alleen. Siksi tarvitaan tulta kesyttämään metallin energiaa. Täten on luonnollista asettaa metalli tulen ja veden väliin eli keittää vesi metallisessa pannussa.

Vesi on teehetkessä itsestäänselvää. Vesi on välttämätön elementti teehetkessä, sillä sitä tarvitaan teelehtien hauduttamiseen. Terve järki sanoo myös sen, ettei vettä kannata tuoda tulen lähelle, ellei liekkiä tai hiillosta tarvitse turvallisuussyistä sammuttaa.

Tässä on esitelty teehetken elementteihin liittyvät perusteet. Teefilosofia sisältää vielä runsaasti hienovaraisempia ohjeita siitä, miten elementeillä luodaan harmoninen teehetki. Kiinnostuneiden kannattaa tutustua asiaan verkon ja kirjojen välityksellä.

Teehetken viisi elementtiä (osa I)

wuxing

Tee vaikuttaa päällisin puolin käytännönläheiseltä ja arkiselta asialta. Siihen kuitenkin liittyy monipuolinen filosofinen ulottuvuus, joka kehittyi Kiinassa satojen ellei tuhansien vuosien saatossa.

Teefilosofia on ottanut vaikutteita Kiinan kolmesta suuresta uskonnosta eli taolaisuudesta, johon liittyy myös kiinalaisia shamanistisia piirteitä, konfutselaisuudesta sekä buddhalaisuudesta. Teessä nämä kolme näkemystä sekoittuvat toisiinsa ainutlaatuisella tavalla, joka on paljon enemmän kuin osiensa summa.

Ajatus elementeistä eli maailman perusperiaatteista sisältyy lähes kaikkiin maailman suurimpiin uskontoihin. Kristinuskon historiassa elementtiajattelu periytyi antiikin filosofiasta ja käsitti yhteensä neljä elementtiä: veden, tuulen, maan ja tulen. Kaiken olemassa olevan ajateltiin olevan koostunut näistä elementeistä sekoittuneena toisiinsa eri suhteissa.

Kiinalainen filosofia ja teekulttuuri tunnustaa sen sijaan viisi elementtiä: puun, tulen, maan, metallin ja veden. Kun nämä viisi tekijää yhdistyvät oikealla tavalla, syntyy teefilosofian mukaan täydellinen teehetki.

Vesi on suhteellisen helppo käsittää teessä, sillä tee on 99% vettä. Teefilosofiaan kuitenkin sisältyy erittäin paljon oikeanlaista vettä koskevia ohjeita. Tässä emme kuitenkaan ala käsittelemään näitä ohjenuoria, sillä ne ansaitsevat oman julkaisunsa.

Puulla tarkoitetaan teefilosofiassa ensinnäkin teetä itseään, joka valmistetaan teepuun lehdistä (teepensaista kasvaa villeinä puita). Puulla voidaan tarkoittaa lisäksi esimerkiksi puisia teepöytiä tai kupinalusia.

Maa tarkoittaa ennen kaikkea teekannua, jotka perinteisesti valmistettiin savesta. Savesta valmistettiin myös vesipannuja veden keittämiseen. Sittemmin myös lasi yhdistettiin maaelementtiin, sillä lasi on valmistettu hiekasta.

Tuli näkyy teehetkessä joko liekkinä tai hiilloksena, joiden lämpö keittää veden. Nykypäivänä tähän voidaan lukea mukaan myös se lämpö, joka saa veden kiehumaan sähköisissä vedenkeittimissä.

Metalli voi sisältyä teehetkeen esimerkiksi metallisen vesipannun tai metallisen kupinalusen muodossa. Myös vedenkeittimissä vettä lämmittävä vastus on valmistettu metallista.

Nämä viisi elementtiä on teefilosofian mukaan tärkeä yhdistää oikealla tavalla, jotta ne ovat keskenään harmoniassa ja luovat parhaan mahdollisen teehetken. Tästä kerromme lisää artikkelin seuraavassa osassa.

 

Japanin soturit ja teen tie Osa 2

 

P1020403

 

Kuvassa wabi-esteettisen teehuoneen syvennys eli Toko no ma Suomenlinnan teehuone Tokuyûanissa. Kirjoituskäärössä zen-munkin teksti: ”Harmonia, kunnioitus, puhtaus ja tyyneys.”


 

Kansallismuseon luento jatkui kuvauksella siitä miten teemestarit muokkasivat teen ja filosofian yhteyttä samuraiden valtakaudella Japanin historiassa.  Teemestarin palvelussuhde tuli tärkeäksi statussymboliksi sotilashallinnon edustajille.

Japani ajautui sisällissotaan, joka loppui 1500-luvun puolivälissä. Sotilasjohtajilla, Oda Nobunagalla ja Toyotomi Hideyoshilla oli ollut palveluksessaan teemestari ja neuvonantaja Sen Rikyû (1522-1591). Hän kuului kauppiasluokkaan, mutta ymmärsi sotilaiden mentaliteettia ja kehitti teehuoneen ulkorakenteeseen miekkatelineen sekä nöyryyttä opettavan, kyyristymistä vaativan sisäänkäynnin teehuoneeseen.

Hideyoshi innostui teetaiteesta niin, että määräsi kaikkia alan harrastajia saapumaan kymmenpäiväiseen teetilaisuuteen Kitanon pyhäkköön Kiotoon. Lopulta tilaisuus kesti vain päivän. Tempperamenttiseksi kuvattu Hideyoshi määräsi Rikyûn päättämään päivänsä oman käden kautta, syystä, joka on edelleen spekulaation kohde, mutta teemestari ehti elää kypsään ikään ja saavuttaa paljon.

Rikyûtä pidetään karun wabi-teen täydellistäjänä.  Kun Japani rauhoittui kolmannen shôgunaatin hallinnon alle Tokugawa-suvun johdolla, teetaidetta harrastettiin kolmessa muodossa.  Wabi-cha (cha=tee) kuului kaikille karuuden ystäville, daimyô-cha rikkaille ja pröystäilemistä kaihtamattomille maaherroille ja kuge-cha hienostuneille hoviylimyksille.

Teemestari Furuta Oribe (1544-1615) oli yksi Rikyûn oppilaista, mutta omanlaisensa taituri.  Hänen suosimansa keramiikka oli venkoilevaa ja vääntyilevää ja värikkäämpää kuin Rikyûn. Hän oli sotilastaustainen ja Oribe-teekoulukunnan isä.

Edo-kaudella (1600-1869) shogunaattia palveli aatelistaustainen soturi Kobori Enshû, joka oli opiskellut perinnetaiteita kuten runoutta ja kalligrafiaa. Hän oli taitava puutarha-arkkitehti ja loi teehuoneissaan hienoja jännitteitä wabiteen ja hienostelevamman tyylin välille. Enshûn tyyliä kuvataan nimityksellä kirei-sabi, joka voitaisiin kääntää tyylikkääksi patinaisuudeksi. Sabi viittaa myös yksinäisyydentunteeseen.

Sodan ja rauhan taiteet

Katagiri Sekishû (1605-1703) keskittyi soturin sielunelämän, bushidôn (soturin tie) ja zenbuddhalaisuuden, esiintuomiseen teetaiteessa. Hän kaipasi entiseen ja katsoi, että samurain on ymmärrettävä perinteistä kulttuuria ja koulittava sen avulla soturiluonnettaan. Sekishûn perinnettä lähti seuraamaan monta koulukuntaa, joita on edelleenkin olemassa.

Matsudaira Fumai (1751-1818) oli Sekishûn ja Enshûn oppilas. Hän ammensi paljon uus-konfutselaisista aatteista. Hän museoi ja luetteloi välineitä huolellisesti ja näki teetaiteen hallinnon välineenä: teetaide saattoi opettaa yhteiskuntajärjestystä.

Pitkän Tokugawa-kauden ajan Japani oli rajoittanut yhteyttään ulkomaailmaan ja jäädyttänyt yhteiskuntaluokat pyramidimaiseksi rakennelmaksi, jossa sotilaat olivat porvareiden ja talonpoikien yläpuolella (talonpojat olivat periaatteessa kauppiaiden ja käsityöläisten yläpuolella!). Yhdysvallat onnistuivat kuitenkin painostamaan teknisesti ylivoimaisilla sotilasaluksillaan Japanin kauppasuhteiden avaamiseen, ja pian vanhanaikainen soturihallinto syrjäytettiin ja keisari palautettiin maan johtohahmoksi.

Sotilaat pysyivät kuitenkin taustavaikuttajina, johtaen Japania kilpavarusteluun ja ulospäin suuntautuvaan imperialismiin ajan myötä.

Ii Naosuke (1815-1860) oli viimeisiä samuraita.  Teemestarina hän oli hyvin meditatiivinen.  Kun hän huomasi vieraidensa selkien katoavan näköpiiristä, hän kävi takaisin teehuoneeseen nauttiakseen tulisijan äärellä yksinäisen maljallisen.  Teetapaamisen muistelu soi hänelle täyttymyksen.

Tällä hetkellä suurimmat teetaiteen (chadô, sadô) koulukunnat seuraavat Sen Rikyûn perimyslinjoja.  Näitä kutsutaan Sen-perheiksi, eli senke:ksi.

Samuraiden valtakauden loputtua, Urasenke-koulukunnan Gengensai-suurmestari (1810-1877) piti teetaidetta japanilaisen kulttuurin huippuna. Perinteisissä taiteissa sivistynyt mestari integroi perinnetaiteita teen tiehen ja päätti antaa viimein naistenkin harrastaa teetaidetta julkisesti.  Gengensai kehitti myös 1872 Kioton maailmannäyttelyä varten tavan valmistaa teetä rituaalisesti pöydän päällä niin, että länsimaalaiset teevieraat saattoivat istua tatamin sijaan tuoleilla.

Urasenke-koulukunnan vielä elävä suursuurmestari Hôunsai oli toisen maailmansodan aikaan kamikaze-lentäjän koulutuksessa. Hän valmisti teen monelle sotilaalle ennen viimeistä lentoa. Sota ehti kuitenkin päättyä ennen kuin hänen oma vuoronsa tuli. Palatessaan kotiin Kiotoon, hän yllättyi tavatessaan isänsä valmistamasta teetä liittoutuneiden sotilaille. Hôunsai kertoo ymmärtäneensä jotain teestä ja rauhasta ja kiertää nyt maailmaa luennoimassa aiheesta ”Peace in the Bowl of Tea”.  Seuraavaksi vierailuvuorossa on Brasilia.

Nykyään Japanin itsepuolustusjoukoille opetetaan teetaidetta koulutuksen osana.  Japani käyttää teetaidetta myös virallisessa ulkopolitiikassaan ja maailman valtionjohtajat saavat usein maistaa voimakasta vihreää matcha-teetä.  Suurin osa tavallisista chadô-harrastajista on tänäpäivänä naisia.

P1020322

 

Kuvassa hollantilainen Urasenke-koulukunnan chadô-harrastaja


 

Tuleeko Sinulle rauhallinen olo teetä nauttiessasi?  Miltä tuntuu jakaa tee tuntemattomien kanssa?  Voidaanko maailmanrauhaan pyrkiä teen avulla?

Japanin soturit ja teen tie Osa 1

Kesän kynnyksellä järjestettiin paljon japanilaiseen teetaiteeseen ja soturikulttuuriin liittyviä tapahtumia.  Kansallismuseon Spirit of Budô – Soturin tie näyttelyn ohessa pidettiin luentoja eri aiheista ja kävin ystävien kanssa kuuntelemassa japanologian lehtori Jouni Elomaan selostusta samuraiden ja teen yhteydestä.

P1020420

Soturiluokka tuli Japanin valtaeliitiksi Gempei-sodan jälkeen ja karkeina pidetyt sotilaat tahtoivat kasvattaa kulttuurista pääomaansa. Tee, josta tuli osa sotilaskulttuuria, oli munkkien Kiinasta tuoma voimakas, jauhettu pulveritee, eli matcha, joka virkisti mutta rentoutti ennen meditaatiota nautittuna (matchassa on paljon kofeiinia ja rauhoittavaa l-teaniinia).  Zenbuddhalaisuus asketismissaan ja kurinalaisuudessaan sopi hyvin sotilaille.

Munkki Eisai (Yôsai), joka vakiinnutti zenbuddhalaisen Rinzai-suuntauksen Japaniin 1100-luvun lopulla aloitteli myös uudelleen teenviljelyä.  Hänen ”Kissa Yôjôki”, kirjansa vuodelta 1214 selitti matchan suostuisia terveysvaikutuksia tilaajalleen Shôgun-kenraali Minamoto no Yoritomolle.  Matcha oli tiettävästi helpottanut shôgunin krapulaa.

Teetaiteen kehityksen varhaisvaiheita leimaa kiinalainen vaikute. Kiinalaisia esineitä arvostettiin eniten.  Soturieliitin palveluksessa oli eräänlaista museohenkilökuntaa, dôbôshû-kuraattoreja, jotka tunsivat isäntiensä taide-esineet, pitivät niistä lukua ja huolta.  Aluksi teejuoma valmistettiin piilossa ja tuotiin juhlahuoneisiin nautittavaksi. 1400-luvun lopulla Ashikaga Yoshimasan rakennuttaman Hopeisen paviljongin (Ginkakuji) teehuone edustaa shoin-arkkitehtuuria. Shoin viittaa munkin kirjoituspöytään, joka on keskeisellä paikalla huoneessa, jonka muillekin tasoille laitettiin esille taidekokoelmien helmiä ja kukkia.

P1020422

Filosofian sekoittuessa yhä syvemmin teetaiteeseen, alettiin arvostaa myös japanilaista perinteistä käsityötaidetta, jonka ei tarvinnut olla erityisen hienoa.  Lakkaamaton puukin tuli teehuoneisiin. Wabi-esteettisen teehuoneen ihanteena pidettiin nyt karua ruokokattoista vuoristomajaa. Teehuone saattoi olla hyvinkin pieni, pinta-alaltaan jopa alle neljä neliömetriä.

Seuraavassa osassa kerrotaan teetaiteen historiasta Japanin sisällissodan jälkeen ja Japanin ensimmäisten teemestareiden luomasta teekulttuurista, joka tunnetaan teeseremoniana tai teerituaalina – teen tienä.