Aihearkisto: Yleinen

Ginseng ja tee – täydellinen yhdistelmä

Ginseng-juurta on käytetty Aasiassa lääkkeenä jo tuhansien vuosien ajan. Ginseng kasvaa lähinnä viileämmässä ilmastossa Pohjois-Kiinassa, Koreassa, Siperiassa, tosin nykyään sitä kasvatetaan myös Japanissa ja jopa Saksassa.

Teen tavoin Ginsengillä on runsaasti terveysvaikutuksia. Siksi nämä kaksi aasialaisen terveyden perusyrttiä täydentävät toisiaan ja sopivat hyvin yhteen.

Tee piristää, rentouttaa ja parantaa vastustuskykyä.

Sopeuttava tee

Tee tunnetaan runsaista terveysvaikutuksistaan. Tee luokitellaan ginsengin tavoin ns. adaptogeeniksi, eli aineeksi joka auttaa sopeutumaan tilanteeseen.

  • Tee tehostaa immuunijärjestelmää
  • Suojaa aivoja vanhenemiselta ja muilta vaurioilta
  • Piristää ja rentouttaa, parantaa muistia
  • Vähentää koleterolia, suojaa verenkiertojärjestelmää ja sydäntä

Ginseng juuria on käytetty vuosisatoja niiden terveysvaikutusten vuoksi.

Energisoiva Ginseng

Ginseng-juurta voidaan nauttia viipaloituna, jauhetuna, teenä tai jopa keittona. Sanotaan, että Koreassa kasvanut punainen ginseng on laadultaan parasta.

  • Antioksidantti, tehostaa immuunijärjestelmää
  • Auttaa kehoa sopeutumaan ympäristön muutoksiin ja tasapainottaa
  • Energisoi, rentouttaa ja rauhoittaa
  • Tasapainottaa verenpainetta
  • Kohentaa miesten seksuaalisuutta ja hedelmällisyyttä

Ginseng-teetä voi juoda huoletta joka päivä.

Kuinka usein ginseng-teetä voi juoda?

Ginseng ja tee on suosittu yhdistelmä, jonka ainesosat täydentävät toisiaan.

  • Ginsengiä voi nauttia turvallisesti joka päivä ilman haittavaikutuksia.
  • Parhaiten ginsengistä hyötyy, kun sitä nauttii pienissä annoksissa 2-3 kertaa päivässä.
  • Ginseng-tee valmistetaan useimmiten sekoittamalla ginseng-jauhetta teelehtiin ja antamalla lehtien kuivua.
  • Hauduta ginseng-teetä kunnolla pariin kertaan, jotta saat kaiken ginsengin uutettua lehdistä.

Ginseng Oolong -12% tarjoushintaan

Ginseng oolong-tee nyt -12% tarjoushintaan koodilla: ginsengtee

Kukkainen ja voimakkaan hedelmäinen taiwanilainen oolong, johon on sekoitettu ginseng-juurta. Ginseng tuo teelle oman puisen ja mausteisen vivahteensa.

Vaikutukseltaan voimakkaasti rauhoittava ja energisoiva, lämmittää kurkkua ja kehoa syvältä sisältä päin. Tässä teessä voi tuntea sekä teen että ginsengin parhaat puolet.

Tilaa nyt Ginseng Oolong -12% hintaan koodilla: ginsengtee

Tilaa Chayan verkkokaupasta!

Näin iätät teetä kotona

Näin iätät teetä kotona

Teen iättämisestä on tullut viime aikoina suosittua teenharrastajien parissa. Tietyt teelaadut paranevat kypsyessään ja niiden maku muuttuu. Vuosien saatossa teehen voi kehittyä aivan uusia makuja ja karkeat piirteet häviävät.

Jos olet kiinnostunut teen iättämisestä, kannattaa aloittaa mahdollisimman pian. Ota kuitenkin nämä asiat huomioon ennen kun alat rakentamaan teevarastoasi.

Oolong-tee ja puerh-tee sopivat parhaiten iättämiseen.

Valitse oikeanlainen tee

Perinteisesti vain puerh-teetä, oolongia ja mustaa teetä iätetään. Vihreä tee sekä muut miedosti hapetetut teelaadut ovat parhaillaan tuoreena eivätkä parane ajan kanssa, vaan väljähtävät. Tosin Kiinassa tuotetaan pieniä määriä puerhin tavoin iätetty valkoista teetä.

Valitse aina sellainen teelaatu iätettäväksi, josta pidät. Huono tee ei muutu paremmaksi iätessään, ja tulet paljon todennäköisemmin pitämään lopputuloksesta, jos tee on ollut sinulle mieluisaa jo nuorena.

Teetä kannattaa säilyttää keraamisissa purkeissa, mutta ei välttämättä ilmatiiviissä purkeissa.

Miten teetä tulisi säilyttää?

Iätäkseen tee tarvitsee ilmankosteutta ja happea, jotta lehtien pinnalla olevat mikrobit ja sienet voivat pikkuhiljaa fermentoida teetä. Kellarit ovat hyviä kosteita ja viileitä paikkoja teen säilyttämiseen.

Tee pitää suojata auringonvalolta ja liialta kosteudelta. Älä kuitenkaan säilytä teetä ilmatiiviisti tai muutoin teen ikääntyminen lähes pysähtyy.  Jos mahdollista, säilytä teetä keraamisissa astioissa tai paperilla vuoratuissa metallipurkeissa.

Tarkasta teet säännöllisesti homeentumisen ja vaurioiden varalta.

Pidä huolta teevarastostasi

Teetä tulee tarkkailla vuosien saatossa, jottei liika kosteus aiheuta näkyvää hometta teelehtien pinnalle. Koska teevaraston ilma on kosteampaa lattiatasolla kuin korkealla, siirrä matalalla olevia teelaatuja ajoittain ylemmäs ja päinvastoin.

Teetä kannattaa myös maistella ajoittain, sillä liian ikääntynyt tee ei välttämättä maistu hyvältä. Teessä voi huomata muutoksia 3-6v päästä, ja muutos jatkuu ainakin 10-20v asti.

jingmai-nanzuo-shengtai-puerh-tee-teekauppa-4

Rakenna oma teevarastosi:

Nyt kaikki puerh ja oolong -10%

Jos et vielä ole aloittanut teen kypsyttämistä, nyt on oikea aika aloittaa oman teekokoelmasi kokoaminen.

Tarjoamme nyt kaikki puerh ja oolong teelaadut -10% tarjoushintaan! Tilaa nyt koodilla: teevarasto

Tilaa vaikkapa 100g teetä, juo puolet heti ja säilytä puolet. Näin voit seurata, kuinka tee muuttuu vuosien saatossa.

Tutustu valikoimaan ja tilaa!

Ruby #18 – Upea musta tee Taiwanista

Ruby #18 taiwanilainen musta tee

Taiwanilainen musta tee

Taiwanin mustan teen historia juontaa juurensa aikaan, jolloin saari oli Japanin hallinnassa. Taiwan kuului Japanin keisarikuntaan vuodesta 1895 aina vuoteen 1945 saakka.

Eräs japanilaisten tavoitteista oli tehdä Taiwanista huomattava mustan teen tuotantomaa.  Ennen tätä Taiwanissa valmistettiin lähinnä vihreää teetä ja oolongia. Teen kulutus länsimaissa oli lisääntynyt näinä aikoina räjähdysmäisesti, ja tavoite oli viljellä teetä vientiä varten.

Kehittääkseen teenviljelyä Taiwanissa, japanilaiset perustivat niin kutsutun TRES-teetutkimuslaitoksen (Tea Research and Extension Station). Japanilaiset toivat vuonna 1917 saarelle Camellia var. Assamica -teepensaita, joista varsinkin Intiassa valmistettiin mustaa teetä. Näistä pensaista jalostettiin Assam #8 -teelajike ja myöhemmin suuremman suosion saavuttanut #18-lajike.

Ruby #18 kehitettiin vuonna 1999 risteyttämällä burmalainen Assam-teepensas Taiwanissa luontaisesti esiintyvän villin Camellia formosensis -lajikkeen kanssa. Uusi teelajike sai pian suurta suosiota ja siitä tuli nopeasti yksi Taiwanin suosituimmista mustista teelajikkeista.

Taidokkaasti valmistettu ”Punainen Jade”

Ruby #18 -teessä on erittäin kaunis, kirkas ja syvän punainen väri. Tästä tee on saanut rubiiniin viittaavan nimensä. Lisäksi tee tunnetaan nimellä Hong Yu eli ”punainen jade”.

Taiwanin teeviljelijät ovat perinteisesti saaneet taitonsa Kiinasta muuttaneilta teemestareilta. Oolongin-viljely sai esimerkiksi alkunsa Kaakkois- ja Etelä-Kiinasta tulleilta teenviljelijöistä ja heidän mukanaan tuomista teelajikkeista. Kiinan oolong-tuotanto on perinteisesti painottunut juuri tälle eteläiselle rannikolle Guangdongin ja Fujianin maakuntiin.

Myös mustan teen viljelyssä on otettu mallia Kiinasta. Tarinan mukaan mustaa teetä valmistettiin ensin vahingossa ja tätä ”alempilaatuista” teetä myytiin hyväuskoisille länsimaisille, jotka siihen rakastuivat. Mustan teen historia ei välttämättä ole näin yksinkertainen, mutta pitää paikkansa, että pitkään Kiinasta vietiin valtavia määriä mustaa teetä Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan.

Sitten tuli Intia. Englanti halusi itsenäistyä riippuvuudestaan Kiinan teetuotantoon ja alkoi viljellä teetä siirtomaassaan Intiassa. Pian Intiasta tulikin lähes Kiinan veroinen teentuottaja. Mustan teen vienti romahti Kiinassa, ja monet mustaa teetä valmistaneet tuottajat siirtyivät vihreän teen tai oolongin tuottamiseen.

Osa mustaa teetä viljelleistä teetuottajista kuitenkin jatkoi mustan teen valmistamista. He alkoivat muokata mustaa teetä vastaamaan paremmin kiinalaisten teenjuojien makua. Näin mustasta teestä tuli aromaattisempaa sekä hedelmäisempää ja se läheni makuprofiililtaan tummaa oolongia. Tätä uudentyyppistä mustaa teetä alettiin kutsua ”Gongfu” mustaksi teeksi, eli taidolla valmistetuksi mustaksi teeksi.

Ruby #18 on ottanut inspiraatiota Kiinan mustista gongfu-teelaaduista. Gongfu on jokseenkin häilyvä termi musta teen kohdalla: esimerkiksi huonompilaatuinen Keemun tee on pelkkää mustaa teetä, mutta kaikkein parasta Keemun-teetä kutsutaan Gongfuksi. Kun kerrat olet maistanut laadukasta mustaa teetä, gongfu-laatuisen teen erottaminen on kuitenkin helppoa.

Näin haudutat mustaa teetä

Ruby #18 -mustaa teetä voi hauduttaa niin sanotulla länsimaisella tavalla:

  • Lisää 1rkl teelehtiä siivilään, teekannuun tai suodattimeen
  • Hauduta kiehahtaneessa vedessä 2-3 min
  • Voit hauduttaa lehtiä uudelleen ainakin kerran

Toisaalta gongfu-laatuinen musta tee sopii ehkä vielä paremmin nautittavaksi ns. gongfu-haudututettuna:

  • Lisää 2-3rkl / 200ml teelehtiä teekannuun tai siivilään. Voit käyttää myös enemmän teelehtiä. Tavoite on, että laajentuessaan lehdet täyttävät kannun/siivilän kokonaan tai melkein kokonaan.
  • Kaada kumaa vettä lehtien päälle hitaasti. Hauduta noin 30s.
  • Seuraavilla haudutuksilla pidennä haudutusaikaa noin 15s/haudutus. Lehdistä saa noin 5-6 haudutusta.

Gongfu-haudutettuna Ruby #18 -teen maku avautuu aivan eri tavalla. Perättäisissä haudutuksissa maku ja tuoksu tulee esille kerroksittain ja teen sekä suutuntuman kehittymistä on helppo seurata.

Maultaan Ruby #18 on erinomaisen hedelmäinen, aromaattinen ja hieman mausteinenkin. Siinä on herkullista karamellisoidun sokerin tuoksua ja vienoa kanelin vivahdetta. Suutuntuma on äärimmäisen elähdyttävä, kirkas ja raikas. Musta tee jättää usein suun kuivaksi, mutta Ruby #18 pikemminkin kostuttaa ja raikastaa suuta.

Tilaa nyt Chayan verkkokaupasta!

Muita valikoimamme Gongfu-laatuisia mustia teelaatuja:

Bi Yu #19 taiwanilainen musta tee

Formosa Honey Flavor taiwanilainen musta tee

Keemun Xian Zhen kiinalainen musta tee

Jiu Qu Hong Mei kiinalainen musta tee

Keemun Hao Ya A kiinalainen musta tee

 

Rou Gui Premium – Kallio-Oolong-tee

Rou Gui Premium Oolong tee

Kiinalainen Rou Gui -oolong tee kuuluu oolongien alakategoriaan, joka tunnetaan nimellä yancha eli kallioteet. Nämä kuuluisat teelaadut kasvavat Kiinan itärannikon luonnonkauniilla Wuyi-vuorilla.

Tee on saanut nimensä teekasvien kasvuympäristöstä. Wuyi-vuorten kallioisen maaperän sanotaan tuottavan näihin teelaatuihin omalaatuisen mineraalisen ”kallion maun”.

Wuyi-vuoret, oolongin syntypaikka

Erään teorian mukaan oolong-tee syntyi Wuyi-vuorilla sen jälkeen, kun keisari määräsi teekasvattajat siirtymään kalliiden teekakkujen tuottamisesta irtoteen tuottamiseen.

Oolong-teen tuotantotapa keksittiin todennäköisesti noin 1500-luvulla, mutta jotkut tutkijat ovat sitä mieltä, että oolongia juotiin jo satoja vuosia aikaisemmin.

Voidaan kuitenkin olla varmoja siitä, että Wuyi-vuorilla oolongia on kasvanut pitkään. Alueen teelaadut ovat nimittäin eräitä koko maailman kuuluisimmista oolongeista, ja vuorilla elää yhä useita vanhoja teepensaita. Kenties kuuluisimmat näistä ovat suojellut Da Hong Pao -teen emopensaat, jotka ovat kasvaneet kallioilla jo satojen vuosien ajan.

Kaikki nykyään juotava Da Hong Pao -tee on tuotettu kasveista, jotka ovat peräisin näistä emopensaista otetuista pistokkaista. Emopensaat tuottavat yhä vuosittain muutamia satoja grammoja teetä, joista osa lahjotetaan Kiinan arvostetuimmille henkilöille ja osa myydään huimaan hintaan.

Rou Gui – Moniulotteinen oolong

Rou Gui -oolong on muiden Wuyi-vuorten yancha-teelaatujen tavoin voimakkaasti hapetettu eli tumma oolong, jotka myös paahdetaan melko voimakkaasti. Viime aikoina näitä teelaatuja on tosin alettu paahtamaan miedommin vastaamaan suuremman yleisön makua.

Tämä Rou Gui -oolong on huomattavasti laadukkaampaa kuin valikoimastamme entuudestaan löytyvä Rou Gui -tee. Siksi sitä myydään vain pienissä yksittäispakatuissa 8g pusseissa.

Teen lehdet tuoksuvat paahteisilta, viljaisen makeilta, mineraalisilta ja miedon mausteisilta. Haudutetussa teessä on lakritsin ja lääkeyrttien imelyyttä, vanhojen kirjojen aromia ja tummia hedelmiä. Tämä oolong on paahdettu suhteellisen voimakkaasti.

Maku on paahteinen, mineraalinen ja liköörimäinen sekä hieman hapan pitkällä tumman hedelmäisellä jälkimaulla. Seuraavilla haudutuksilla paahteisuus ja lääkeyrttisyys hälvenevät ja tuoksu pyöristyy ja pehmenee. Nyt ne aromaattiset ja kukkaiset tuoksut, joista Rou Gui tunnetaan, pääsevät esille. Myös maku tasapainottuu ja syvenee sekä happamuus häviää makean jälkimaun tieltä.

Rou Guin hauduttaminen

Wuyi-vuorten oolong-teetä suositellaan hauduttamaan ns. gongfu-tyyliin:

  • Käytä runsaasti teelehtiä: teekannussa noin 2rkl/100ml tai teesiivilässä sen verran kun saat mahtumaan jättäen tilaa lehtien laajenemiselle.
  • Esilämmitä teekannu vastakiehahtaneella vedellä ja kaada vesi pois.
  • Lisää lehdet ja kuuma vesi. Anna hautua noin 30-45s.
  • Pidennä haudutusaikaa jokaiselle seuraavalle haudutukselle noin 15s/haudutus.

Tällä tavoin haudutettuna teestä voidaan nauttia jopa 6-8 voimakasta ja pientä haudutusta, joista jokainen paljastaa uusia makuja ja tuoksuja.

Jos et omista teekannua tai et pidä vahvasta teestä, voit hauduttaa teetä länsimaiseen tapaan käyttämällä noin 2rkl teelehtiä/teekuppi ja hauduttamalla noin 1min ajan.

Tilaa nyt Rou Gui Premium oolong-tee Chayan verkkokaupasta!

Tutustu myös muihin Chayan oolong-teelaatuihin!

Ganpu – Terveellinen Mandariini/Puerh-tee

Ganpu mandariini puerh fermentoitu tee

Ganpu on fermentoitua puerh-teetä, joka on pakattu kiinalaisiin Xinhuissa kasvatettujen mandariinien kuoriin.

Puerh on tänä päivänä erittäin suosittu tumma teelaatu, joka syntyy kun mikrobit fermentoivat teelehtiä. Perinteisesti fermentaatio kestää vuosia, mutta nykyään käymisprosessi voidaan suorittaa nopeutetusti jopa kuukaudessa.

Puerhin terveyshyödyt:

  • Tehostaa rasvanpolttoa
  • Vähentää huonon LDL-kolesterolin tasoa
  • Parantaa ruoansulatusta ja suolison bakteerikantaa
  • Lieventää stressiä ja auttaa nukahtamaan
  • Voimakas antioksidantti

Myös Kiinan Xinhuissa kasvavat chenpi-mandariinit ovat tunnettuja terveyvaikutuksistaan. Näistä mandariineista käytetään vain niiden kuoret, joita iätetään jopa vuosikymmenien ajan.

Kitkerä sitrusmainen mandariini sopii täydellisesti yhteen puerhin maanläheisen ja samettisen pehmeän maun kanssa. Mandariininkuori antaa myös pienen makean vivahteen teelle. Teen maku on viljainen, maanläheinen ja puinen. Suutuntumaltaan se on samettisen pehmeä ja hyvin täyteläinen.

Chenpi-mandariinin terveyshyödyt:

  • Hoitaa tulehduksia ja kuumetta
  • Antibakteerinen
  • Parantaa ruoansulatusta
  • Voi vähentää rasvan kertymistä kehoon

Yhdessä nämä kaksi erikoista kiinalaista ainesosaa tekevät ganpu-teestä ainutlaatuisen, herkullisen ja terveellise teejuoman. Voit iättää näitä puerhilla täytettyjä mandariineja itse vaikka vuosikymmenien ajan. Ajan myötä niiden maku pehmenee sekä muuttuu ja monipuolistuu.

Haudutusohje

Puerh on erittäin voimakasta teetä, jota voi hauduttaa useita kertoja ennen kun maku heikkenee. Sen haudutuksessa kannattaa olla varovainen, sillä puerh ylihautuu herkästi.

Koska chenpi-mandariininkuortakin nautitaan haudutettuna, kannattaa jokaiseen haudutukseen lohkaista mukaan pieni pala kuorta. Näin varmistat, että saat kaikki terveelliset ja maukkaat ainesosat uutettua sekä puerhista että mandariinista.

Käytä vastakiehautettua noin 100C  asteista vettä. Lisää siivilään tai teekannuun noin 2tl teelehtiä 2dl vettä kohden. Kastele lehdet ja kuumalla vedellä ja kaada tämä nopea haudutus pois, koska se sisältää pölyä teelehtien pinnalta. Hauduta lehtiä noin 45s. Seuraavilla haudutuksilla pidennä haudutusaikaa noin 30s/haudutus.

Jos haluat nauttia oikein vahvasta puerh-teestä, käytä teelehtiä enemmän. Voit käyttää jopa 4tl/2dl vettä kohden. Lyhennä haudutusaikaa, jotta teestä ei tule liian vahvaa: ensimmäinen haudutus noin 30s ja seuraava haudutus noin 40s. Tämän jälkeen voit pidentää haudutusaikaa noin 15-30s/haudutus.

Tilaa Ganpu-mandariinipuerh nyt Chayan verkkokaupasta!

Tutustu myös Chayan laajaan puerh-tee valikoimaan!

Ohje: Päättele teen haudutusaika

Teen haudutusaika on yksi tärkeimmistä tekijöistä, joka määrittää onnistuuko tee vai ylihautuuko se kitkeräksi. Siksi teenjuojan on erityisen tärkeää oppia tuntemaan teensä ja näiden oikeat haudutusajat.

Usein teepussien kylkeen on kirjoitettu suuntaa antavia haudutusohjeita kuten ”100C 2-3 min.” Näihin ohjeisiin kannattaa suuntautua varautuneesti, sillä moni muukin asia vaikuttaa siihen, kuinka kauan juuri sinun tulisi kyseistä teetä hauduttaa.

Teekannu

1. Haudutusväline

Teelehtien haudutusaika saattaa muuttua riippuen siitä, haudutatko teen esimerkiksi teekannussa vai siivilässä.

Teesiivilässä ja tavanomaisessa korkeassa kahvikupissa vesi pysyy kauemmin lämpimänä, joten saatat joutua lyhentämään haudutusaikaa. Erityisesti näin on syytä tehdä herkkien teelaatujen kuten vihreän teen kanssa.

Teekannu on suunniteltu hauduttamaan teetä ja sen muotoilu sekä lämpöä pitävät ominaisuudet auttavat teen makua avautumaan. Teekannun materiaalilla on kuitenkin väliä. Savi pitää lämpöä hieman paremmin kuin lasi tai ohut posliini. Valurautaiset pannut pitävät lämpöä sitäkin paremmin.

Tämän vuoksi tummia teelaatuja tai palloiksi tai kakuiksi puristettuja teelaatuja kannattaa hauduttaa hieman pidempään lasisissa tai posliinisissa teekannuissa, sillä ne vaativat korkeampaa lämpötilaa hautuakseen. Toisaalta herkkiä teelaatuja kannattaa hauduttaa hieman vähemmä aikaa valurautaisissa ja savisissa teekannuissa, jotta ne eivät ylihaudu.

Teelaatuja

2. Tunne teelaatusi

Teelehdistä voi päätellä paljon. Tiukiksi palloiksi tai helmiksi kierretyt tai tiiviiksi kakuiksi puristetut teet vaativat ensimmäisellä haudutuksella pidempää haudutusaikaa, jotta lehdet avautuvat kunnolla. Tämän jälkeen haudutusaikaa voi taas lyhentää.

Toisinaan teelehdet on rikottu pieniksi paloiksi. Tai ne saattavat olla rullattu rikotuiksi neulasiksi, niin kuin useat japanilaiset vihreät teet. Nämä teelaadut hautuvat nopeasti, joten hauduta niitä varovaisesti. Joskus jopa 30s haudutus riittää tuomaan kyseisten teelaatujen maun esiin.

Kokonaiset teelehdet hautuvat tasaisemmin, mutta näissäkin on eroja. Tarkastele teelehtiä ennen haudutusta ja haudutuksen jälkeen. Pienistä nupuista valmistettu vihreä tee, joka on hennon karvan peitossa, hautuu herkästi ja sen kanssa kannattaa aloittaa lyhyellä haudutusajalla. Lisäksi herkemmät vaaleat oolongit ovat usein helpompia ylihauduttaa kuin tummat oolongit.

Joskus sen sijaan teenjuojan täytyy yksinkertaisesti tuntea teelaadun poikkeukselliset ominaisuudet. Esimerkiksi ensimmäisen sadon Darjeeling-tee luokitellaan usein mustaksi teeksi, vaikka se on lähempänä erittäin miedosti hapetettua oolongia. Näitä aromaattisia teelaatuja tulee hauduttaa varovaisesti, jotta vältytään ylihautumiselta. Samoin intensiivisestä tuoksustaan tunnettu Dancong-oolong, joka näyttää tummalta oolongilta, on hyvin herkkä ylihautumaan ja vaatii varovaisuutta.

Teekannu

3. Mukauta haudutusaikaa juodessasi

Teelehdistä kannattaa aina hauduttaa useampi haudutus, sillä maku muuttuu haudutusten edetessä. Mustaa ja vihreää teetä voi hauduttaa noin 2-3 kertaa, oolongia noin 4-6 kertaa ja puerhia jopa 10 kertaa.

Ensimmäisen haudutuksen jälkeen haudutusaikaa täytyy yleensä lisätä, sillä teelehdistä uuttuu vähemmän aromeita. Poikkeuksena ovat rikottulehtiset teelaadut, japanilaiset vihreät teet sekä pallommaiset tai kakkumaiset teelaadut, joilla toinen haudutus hautuu usein herkemmin kuin ensimmäinen.

Kiinnitä huomiota siihen, miten edelliset haudutukset ovat onnistuneet. Jos viime haudutus oli kitkerä ja ylihautunut, osa tästä kitkeryydestä tapaa jäädä teelehtiin ja seuraavan haudutuksen kanssa kannattaa olla varovainen. Sen sijaan jos teen maku jäi vaimeaksi, tulee haudutusaikaa pidentää varovaisesti.

Huomio myös se, että vedenkeittimen vesi viilenee hauduttaessasi teetä, joka pitää suhteuttaa haudutusaikaan.

Lopuksi

Lopulta kannattaa muistaa kaksi muuta teen hauduttamiseen eniten vaikuttavaa tekijää eli lehtien määrää ja veden lämpötila.

Erityisesti jos laitat siivilään tai teekannuun liian paljon lehtiä, tee ylihautuu hyvin nopeasti eikä teen aromi pääse avautumaan kunnolla. Liian vähäinen lehtimäärä on hieman helpompi korjata, koska silloin asia voi korjaantua vain hauduttamalla teetä hieman pidempään.

Siirry Chayan verkkokauppaan ja tilaa herkullista teetä!

 

 

Gyokuro Hisui – Japanilaisen teen taidonnäyte

Gyokur Hisui Vihreä Tee Chaya Teekauppa

Gyokuro on Japanissa kehitetty vihreä tee, jota pidetään yhtenä kaikista hienoimmista japanilaisista teelaaduista. Yleisesti ottaen gyokuro onkin moninkertaisesti senchaa kalliimpaa. Tämä hienostunut tee tuotetaan samoin kuin sencha, mutta teepensaat varjostetaan ennen sadonkorjuuta.

Varjosta makeutta ja makua

Suurimman osan vuodesta Gyokuro-pensaat kasvavat aivan kuten muutkin teepensaat. Noin kuukautta ennen sadonkorjuuta pensaiden ylle kuitenkin ripustetaan tummia verkkoja, jotka estävät valonsäteitä saavuttamasta teepensaita.

Varjo saa aikaan suuria muutoksia teelehdissä. Ensinnäkin se saa lehdet kasvamaan hitaammin, jolloin lehtiin tiivistyy enemmän ravito- ja makuaineita.

Suora auringonvalo muuttaa teelehtien aminohapot kitkeriksi katekiineiksi. Varjostaminen estää katekiinien syntyä ja korostaa näin ollen teelehtien makua. Lisäksi varjo lisää l-teaniniin määrää lehdissä.  Teaniini antaa teelle sen täyteläisen umami-maun ja lisäksi tasapainottaa kofeiinin piristävää vaikutusta.

Gyokuro Hisui – Raikas ja hedelmäinen

Hisui on aivan Japanin eteläkärjessä Kagoshiman prefektuurissa kasvatettua gyokuro-teetä. Kagoshima on Japanin toiseksi merkittävin teentuotantoalue, joka tunnetaan laadukkaasta ja puhtaasta teestään.

Maultaan Hisui on erittäin kirkas, raikas ja pehmeä. Gyokorulle ominainen umamimaisuus on Hisuissa hyvin mietoa, joten se sopii erinomaisesti kevyen vihreän teen ystäville.

Siirry Chayaan ja tilaa Gyokuro Hisui itsellesi!

Tutustu myös muihin Chayan japanilaisiin vihreisiin teelaatuihin!

 

Nämä 5 asiaa tekevät teehaudutuksen

teekannuja ja teen haudutusvälineitä

Nämä 5 asiaa tekevät teehaudutuksen

Tuntuuko teen valmistaminen vieraalta kuin alkeamia? Jos haluat oppia hauduttamaan hyvää teetä, riittää kun huomioit nämä viisi asiaa.

Lehtien laatu

Kaikki teet eivät ole samanlaisia. Vaikka houkutus ostaa esimerkiksi halvin kaupasta löytyvä sencha on välillä suuri, anna myös kalliimmille teelaaduille mahdollisuus yllättää.

Teen laatu on veden laadun lisäksi kenties tärkein haudutukseen vaikuttava tekijä. Korkeampi hinta vastaa useimmiten korkeampaa laatua, joka määrittyy esimerkiksi käytetystä lehtimateriaalista ja poiminta-ajasta. Huokeatkaan teet eivät silti ole huonoja, kunhan niitä arvostelee sellaisina kuin ne ovat.

Lehtien määrä

Lehtien määrä suhteessa veden määrään on äärimmäisen tärkeää saada oikein, jottei teestä tule kitkerää. Tässä vaiheessa kannattaa jo miettiä, mitä haudutusvälinettä käytät, jotta osaat arvioida veden määrän ja sen mukaan tarvittavan lehtimäärän.

Eri teet hautuvat erilailla. Esimerkiksi japanilaisen vihreän teen pinta on hangattu rikki, jonka vuoksi se hautuu äärimmäisen nopeasti. Toisaalta esimerkiksi kokolehtisillä ja palloiksi kierretyillä oolongeilla kestää kauan ennen kuin lehdet avautuvat ja pääsevät kunnolla uuttumaan. Oikean lehtien määrän oppii ajan kanssa, eikä ole olemassa mitään helppoa kikkaa, jolla päätellä oikea lehtimäärä.

Haudutusväline

Haudutusvälineen merkitys teelle jää valitettavan usein liian vähälle huomiolle. Teelaadun mukaan oikein valittu väline voi kunnolla avata teen maun ja aromin, mutta väärä haudutusväline saattaa pilata koko haudutuksen.

Teelehdillä pitäisi olla aina tilaa avautua. Tämän takia teepallot ovat huonoja teevälineitä, etenkin niille teelehdille jotka laajenevat runsaasti vedessä. Käytä mieluummin mahdollisimman laakea teesiivilää.

Teekannut ovat erinomainen tapa valmistaa mustaa teetä, oolongia ja puerhia, mutta vihreälle teelle ne eivät välttämättä ole paras vaihtoehto. Teekannu pitää nimittäin veden lämmön niin hyvin, että vihreä tee saattaa kitkeröityä. Jos haudutat vihreää teetä kannussa, kiinnitä huomiota veden lämpötilaan, lehtien määrään ja haudutusaikaan.

Veden lämpötila

Monet aloittavat teenjuojat kiinnittävät erittäin paljon huomiota veden lämpötilaan lehtien määrän ja haudutusajan lisäksi. Lämpötila on toki tärkeä teen valmistuksessa, mutta se pitää aina suhteuttaa lehtien määrään, teen laatuun ja haudutusvälineeseen nähden.

Vihreät teet ja rikottu-lehtiset teet hautuvat nopeasti, joten niiden kohdalla voi tarvittaessa hieman viilentää veden lämpötilaa. Teekannu pitää hyvin lämpötilaa, joten jos hauduttaa kannussa herkkiä teelaatuja, kannatta veden lämpötilan kanssa olla varovainen. Toisaalta siivilä teemukissa antaa veden jäähtyä nopeasti, joten silloin voi huoletta käyttää melko kuumaa vettä.

Haudutusaika

Lopulta myös haudutusaika vaikuttaa suuresti haudutuksen laatuun. Aikaa arvioitaessa kannattaa ottaa huomioon lehtien määrä ja laatu, veden määrä ja veden lämpötila.

Tavanomaiset nyrkkisäännöt sopivasta haudutusajasta esimerkiksi vihreälle ja mustalle teelle eivät riitä pitkälle. Jokainen yksittäinen teelaatu hautuu eri tavalla, mutta lisäksi jokaisen eri tuottajan tee ja jokainen tee-erä hautuu hieman eri tavalla. Parhaiten haudutusaikaa oppii arvioimaan ajan kanssa sitä mukaan kun teestä kertyy kokemusta. Sen vuoksi haudutusajan mittaaminen sekunttikellolla on parasta unohtaa.


Tilaa teetä Chayan laajasta valikoimasta ja kokeile itse eri haudutustekniikoita!

Näin valmistat teetä helposti kulhossa

Korealainen teekulho
Yksi Japanin kansalliseksi aarteeksi julistetuista teekulhoista.

Jos et omista teekannua, mutta et halua hauduttaa teetä siivilässä tai suodattimessa, kulhotee on ratkaisu ongelmaasi. Tällä helpolla teenhaudutustavalla on pitkä historia.

Mitä kulhotee tarkoittaa

Kulhotee on erikoinen tapa hauduttaa teetä, josta on viime aikoina tullut hyvin trendikästä. Kulhon ja teen yhteinen matka alkoi kuitenkin jo kauan aikaa sitten.

Satoja vuosia sitten Kiinassa valmistettiin teetä teejauheesta, joka vispattiin veden kanssa kulhossa ja juotiin suoraan kulhosta. Tämä valmistustapa kulkeutui Japaniin saakka, jossa siitä muotoutui tänäkin päivänä elinvoimainen matchan ja japanilaisen teeseremonian kulttuuri.

Kiinassa irtolehtitee yleistyi vasta 1300-luvulta alkaen, kun keisari määräsi, että hänelle vuosittain toimitettavan lahjateen tulisi olla irtolehtiteetä aikasemmin suositun tiiliksi puristettujen teekakkujen sijasta. Lehdistä valmistettua teetä oli kuitenkin juotu jo paljon kauemmin. Jo Tang-dynastian (618-907) ”teepyhimys” Lu Yu mainitsee, että teetä juodaan muun muassa irtolehtiteen muodossa.

Koska Lu Yun aikana teetä keitettiin eikä haudutettu, on epävarmaa kuinka kauan teelehtiä on haudutettu suoraan kulhossa. Todennäköisesti varsinkin köyhempi kansanluokka on kuitenkin tehnyt näin jo kauan aikaa.

Nykyään kun puhutaan kulhoteestä, tarkoitetaan nimenomaan irtolehtiteen hauduttamista kulhossa. Matchaa juodaan myös kulhosta, mutta se on vakiintunut täysin omaksi juomakseen.

Miksi juoda kulhoteetä

Kulhossa valmistetulla teellä on muutamia etuja tavanomaiseen esimerkiksi teekannulla tai teesiivilällä haudutettuun teehen.

Ensinnäkin et tarvitse muuta teevälinettä kuin kulhon, koska tee myös juodaan kulhosta. Mikä tahansa kulho käy teen hauduttamiseen, jonka vuoksi kulhoteetä on helppo valmistaa missä vain. Tämän vuoksi kulhotee on myös halpa tapa aloittaa teeharrastus niille teenjuojille, jotka eivät vielä omista teekannua ja teekuppeja.

Lisäksi kulhossa teelehdillä on runsaasti tilaa laajeta ja liikkua, toisin kuin esimerkiksi teekannussa tai varsinkaan teesiivilässä. Teelehtien vapaa laajeneminen ja liike on erittäin tärkeää onnistuneen haudutuksen saavuttamiseksi, joten kulhoteessä lehtien oikealla määrällä ei ole yhtä suurta merkitystä kuin toisilla haudutustavoilla.

Lopulta kulhotee on erinomainen teenvalmistusmenetelmä myös sen vuoksi, että se on niin yksinkertaista. Kun teetä hauduttaa kannussa tai siivilällä, saa vähän väliä kaadella vettä kannuun ja varoa, etteivät lehdet haudu liikaa. Kulhoteen kanssa kaiken tämän voi unohtaa ja on paljon helpompi yksinkertaisesti keskittyä teehen.

Miten kulhoteetä valmistetaan

  1. Kiehauta vesi.
  2. Huuhtele teekulho kuumalla vedellä.
  3. Lisää kulhoon noin 1-3tl teelehtiä.
  4. Kun tee alkaa tuoksua, voit ryhtyä hörppimään teetä varovaisesti.
  5. Kun tee alkaa maistua kitkerältä, lisää kulhoon vettä.
  6. Lopulta kun maku käy heikoksi, tyhjennä kulho ja huuhdo se puhtaalla vedellä.

Kulhoksi kannattaa valita sopivasti kaksin käsin pideltävä ja suhteellisen paksuseinäinen kulho, jotta kädet eivät pala kulhoa pidellessä. Talvella voi valita jyrkkäseinäisemmän kulhon pitämään teen lämpöä ja kesällä laakeamman astian. Vaikka mikä tahansa kulho käy hauduttamiseen, jos haluat oikein panostaa teenjuontiin, hanki kaunis käsintehty kulho.

Mustalle teelle, oolongille ja puerhille kannattaa käyttää juuri kiehahtanutta vettä. Myös vihreälle ja valkoiselle teelle voi käyttää hieman tavallista kuumempaa vettä (esim. 80-85C), koska kulhosta lämpö haihtuu nopeasti.

Lehtien oikean määrän oppii ajan kanssa. Kaada vihreälle teelle vesi hitaasti kulhon reunoja pitkin, jotta vesi kerkeää jäähtyä eikä kitkeröitä lehtiä. Mustalle teelle, oolongille ja puerhille veden voi kaataa suoraan lehtien päälle.

Siemaile teetä varovasti, jotta teelehdet eivät ajaudu suuhusi. Teetä voi myös ”siivilöidä” hampaiden läpi. Teen hautuessa suurimman osan lehdistä pitäisi painua kulhon pohjalle.

Kun tee kitkeröityy se on ylihautunutta ja liian konsentroitunutta. Lisäämällä vettä voit laimentaa teetä ja saada siitä jälleen paremman makuista. Anna teelehtien hautua jälleen hetki, kun olet lisännyt vettä. Useampiin teelaatuihin vettä voi lisätä ainakin kaksi kertaa.

Huom! 6.2. Teen päivään saakka tarjoamme kaikki tuotteet -15% koodilla ”teenpäivä”. Lisäksi Teen päivänä yli 25€ ostoksiin lisätään automaattisesti ILMAINEN teepussi!

Siirry ostoksille Chayan verkkokauppaan

Teen historia kolmessa vaiheessa

BodhidharmaYoshitoshi1887Tee on kehittynyt meidän tuntemaksi juomaksi tuhansien vuosien aikana. Tänä aikana tee on käynyt läpi kolme tärkeää muutosta, jotka ovat muuttaneet täysin sitä tapaa, miten tee on ymmärretty. Nykyään teessä voi nähdä kaikki nämä kolme kerrostumaa.

Tee lääkkeenä

Teen historia ulottuu niin pitkälle, ettei teekulttuurin varhaisista vaiheista voida saada tarkkaa tietoa. Monet silti epäilevät, että tee oli alunperin lääke eikä arkipäiväinen juoma.

Kiinassa, teen syntysijoilla, yrttilääketieteellä on pitkät perinteet. Historia kertoo legendaarisesta shamaanista Shennogista, joka maisteli päivittäin useita kasveja ja yrttejä oppiakseen niiden lääkinnällisistä ominaisuuksista. Eräs tarina kertoo Shennongin käyttäneen teetä kumoamaan maistamiensa myrkyllisten kasvien vaikutuksen.

Ennen konfutselaisuutta ja buddhalaisuutta kansanusko oli vallitseva uskonto Kiinassa. Keskeisessä osassa kansanuskoa olivat shamaanit, jotka paransivat ihmisiä perinteisen kiinalaisen lääketieteen ja filosofian mukaan. Epäillään, että nämä shamaanit olivat eräitä ensimmäisiä teen käyttäjiä, jotka hyödynsivät teekasvia ihmisten parantamiseen.

Vaikka teestä kehittyi sittemmin jokapäiväinen juoma, lääkinnälliset ominaisuudet eivät ole kadonneet mihinkään. Aikojen saatossa jokainen kiinalainen teefilosofi on korostanut teen lukuisia lääkinnällisiä vaikutuksia. Jopa tänä päivänä monet ihmiset juovat teetä juuri sen terveysvaikutusten vuoksi.

Tee uhrina ja uskontona

Todennäköisesti teetä on käytetty uhrina yhtä kauan kuin sitä on käytetty lääkkeenä. Voimakkaiden lääkinnällisten ominaisuuksiensa vuoksi tee on alettu nähdä pitkäikäisyyden tai jopa kuolemattomuuden symbolina, jonka vuoksi kallisarvoista juomaa on haluttu uhrata esi-isille.

Teen historia ja teefilosofia on muokkautunut vahvasti myös tämän piirteen myötä. Kun teetä käytettiin uhrina, se alettiin nähdä eräänlaisena porttina maallisen ja hengellisen ulottuvuuden välillä. Tämä on vaikuttanut erittäin suuresti teefilosofiaan ja teekulttuuriin.

Varsinkin zen-buddhalaisuus otti teen omakseen. Teetä käytettiin virkistämään munkkien mieltä pitkien meditaatiohetkien aikana, mutta myös meditaationa itsessään, kuten teeseremonia osoittaa.

Myös teen hengellinen puoli on edelleen vahvasti läsnä teekulttuurissa. Monet teenjuojat hakevat teetä rentoutumista, rauhaa tai hetken meditaatiota.

Tee nautintoaineena

Vaikka tee nähdään nykyään ennen kaikkea nautintoaineena ja arkipäiväisenä juomana, on tämä itse asiassa suhteellisen myöhäinen kehitys teen historiassa.

Teestä alkoi kehittyä selkeä nautintoaine vasta Tang-dynastian aikana 600-900-luvuilla. Ensin teelehdistä valmistettiin hienoa jauhetta, joka keitettiin vedessä. Myöhemmin jauhe vispattiin kulhossa kuuman veden sekaan, ja vasta Ming-dynastian aikana 1300-1600-luvuilla irtoteen hauduttaminen astui suosioon.

Teen kehittyminen nautintoaineeksi vaati huomattavia kehityksiä teen kasvattamisen, prosessoinnin ja teejuoman valmistamisen parissa. Kun nämä taidot kehittyivät entisestään, syntyi lukemattomia uusia teelaatuja ja teelajikkeita. Pikkuhiljaa teestä muodostui se valtava kokonaisuus, jona se tänä päivänä tunnetaan.

Teen rooli nautintoaineena on nykyään nähtävissä joka puolella. Teetä saa kaikista kahviloista, sitä juodaan tauoilla ja ystävien kanssa keskustellessa. Teen käyttö on arkipäiväistynyt, vaikka siinä on edelleen merkkejä teen lääkinnällisestä ja uskonnollisesta puolesta.