Avainsana-arkisto: kiinalainen tee

Rou Gui Premium – Kallio-Oolong-tee

Rou Gui Premium Oolong tee

Kiinalainen Rou Gui -oolong tee kuuluu oolongien alakategoriaan, joka tunnetaan nimellä yancha eli kallioteet. Nämä kuuluisat teelaadut kasvavat Kiinan itärannikon luonnonkauniilla Wuyi-vuorilla.

Tee on saanut nimensä teekasvien kasvuympäristöstä. Wuyi-vuorten kallioisen maaperän sanotaan tuottavan näihin teelaatuihin omalaatuisen mineraalisen ”kallion maun”.

Wuyi-vuoret, oolongin syntypaikka

Erään teorian mukaan oolong-tee syntyi Wuyi-vuorilla sen jälkeen, kun keisari määräsi teekasvattajat siirtymään kalliiden teekakkujen tuottamisesta irtoteen tuottamiseen.

Oolong-teen tuotantotapa keksittiin todennäköisesti noin 1500-luvulla, mutta jotkut tutkijat ovat sitä mieltä, että oolongia juotiin jo satoja vuosia aikaisemmin.

Voidaan kuitenkin olla varmoja siitä, että Wuyi-vuorilla oolongia on kasvanut pitkään. Alueen teelaadut ovat nimittäin eräitä koko maailman kuuluisimmista oolongeista, ja vuorilla elää yhä useita vanhoja teepensaita. Kenties kuuluisimmat näistä ovat suojellut Da Hong Pao -teen emopensaat, jotka ovat kasvaneet kallioilla jo satojen vuosien ajan.

Kaikki nykyään juotava Da Hong Pao -tee on tuotettu kasveista, jotka ovat peräisin näistä emopensaista otetuista pistokkaista. Emopensaat tuottavat yhä vuosittain muutamia satoja grammoja teetä, joista osa lahjotetaan Kiinan arvostetuimmille henkilöille ja osa myydään huimaan hintaan.

Rou Gui – Moniulotteinen oolong

Rou Gui -oolong on muiden Wuyi-vuorten yancha-teelaatujen tavoin voimakkaasti hapetettu eli tumma oolong, jotka myös paahdetaan melko voimakkaasti. Viime aikoina näitä teelaatuja on tosin alettu paahtamaan miedommin vastaamaan suuremman yleisön makua.

Tämä Rou Gui -oolong on huomattavasti laadukkaampaa kuin valikoimastamme entuudestaan löytyvä Rou Gui -tee. Siksi sitä myydään vain pienissä yksittäispakatuissa 8g pusseissa.

Teen lehdet tuoksuvat paahteisilta, viljaisen makeilta, mineraalisilta ja miedon mausteisilta. Haudutetussa teessä on lakritsin ja lääkeyrttien imelyyttä, vanhojen kirjojen aromia ja tummia hedelmiä. Tämä oolong on paahdettu suhteellisen voimakkaasti.

Maku on paahteinen, mineraalinen ja liköörimäinen sekä hieman hapan pitkällä tumman hedelmäisellä jälkimaulla. Seuraavilla haudutuksilla paahteisuus ja lääkeyrttisyys hälvenevät ja tuoksu pyöristyy ja pehmenee. Nyt ne aromaattiset ja kukkaiset tuoksut, joista Rou Gui tunnetaan, pääsevät esille. Myös maku tasapainottuu ja syvenee sekä happamuus häviää makean jälkimaun tieltä.

Rou Guin hauduttaminen

Wuyi-vuorten oolong-teetä suositellaan hauduttamaan ns. gongfu-tyyliin:

  • Käytä runsaasti teelehtiä: teekannussa noin 2rkl/100ml tai teesiivilässä sen verran kun saat mahtumaan jättäen tilaa lehtien laajenemiselle.
  • Esilämmitä teekannu vastakiehahtaneella vedellä ja kaada vesi pois.
  • Lisää lehdet ja kuuma vesi. Anna hautua noin 30-45s.
  • Pidennä haudutusaikaa jokaiselle seuraavalle haudutukselle noin 15s/haudutus.

Tällä tavoin haudutettuna teestä voidaan nauttia jopa 6-8 voimakasta ja pientä haudutusta, joista jokainen paljastaa uusia makuja ja tuoksuja.

Jos et omista teekannua tai et pidä vahvasta teestä, voit hauduttaa teetä länsimaiseen tapaan käyttämällä noin 2rkl teelehtiä/teekuppi ja hauduttamalla noin 1min ajan.

Tilaa nyt Rou Gui Premium oolong-tee Chayan verkkokaupasta!

Tutustu myös muihin Chayan oolong-teelaatuihin!

Ganpu – Terveellinen Mandariini/Puerh-tee

Ganpu mandariini puerh fermentoitu tee

Ganpu on fermentoitua puerh-teetä, joka on pakattu kiinalaisiin Xinhuissa kasvatettujen mandariinien kuoriin.

Puerh on tänä päivänä erittäin suosittu tumma teelaatu, joka syntyy kun mikrobit fermentoivat teelehtiä. Perinteisesti fermentaatio kestää vuosia, mutta nykyään käymisprosessi voidaan suorittaa nopeutetusti jopa kuukaudessa.

Puerhin terveyshyödyt:

  • Tehostaa rasvanpolttoa
  • Vähentää huonon LDL-kolesterolin tasoa
  • Parantaa ruoansulatusta ja suolison bakteerikantaa
  • Lieventää stressiä ja auttaa nukahtamaan
  • Voimakas antioksidantti

Myös Kiinan Xinhuissa kasvavat chenpi-mandariinit ovat tunnettuja terveyvaikutuksistaan. Näistä mandariineista käytetään vain niiden kuoret, joita iätetään jopa vuosikymmenien ajan.

Kitkerä sitrusmainen mandariini sopii täydellisesti yhteen puerhin maanläheisen ja samettisen pehmeän maun kanssa. Mandariininkuori antaa myös pienen makean vivahteen teelle. Teen maku on viljainen, maanläheinen ja puinen. Suutuntumaltaan se on samettisen pehmeä ja hyvin täyteläinen.

Chenpi-mandariinin terveyshyödyt:

  • Hoitaa tulehduksia ja kuumetta
  • Antibakteerinen
  • Parantaa ruoansulatusta
  • Voi vähentää rasvan kertymistä kehoon

Yhdessä nämä kaksi erikoista kiinalaista ainesosaa tekevät ganpu-teestä ainutlaatuisen, herkullisen ja terveellise teejuoman. Voit iättää näitä puerhilla täytettyjä mandariineja itse vaikka vuosikymmenien ajan. Ajan myötä niiden maku pehmenee sekä muuttuu ja monipuolistuu.

Haudutusohje

Puerh on erittäin voimakasta teetä, jota voi hauduttaa useita kertoja ennen kun maku heikkenee. Sen haudutuksessa kannattaa olla varovainen, sillä puerh ylihautuu herkästi.

Koska chenpi-mandariininkuortakin nautitaan haudutettuna, kannattaa jokaiseen haudutukseen lohkaista mukaan pieni pala kuorta. Näin varmistat, että saat kaikki terveelliset ja maukkaat ainesosat uutettua sekä puerhista että mandariinista.

Käytä vastakiehautettua noin 100C  asteista vettä. Lisää siivilään tai teekannuun noin 2tl teelehtiä 2dl vettä kohden. Kastele lehdet ja kuumalla vedellä ja kaada tämä nopea haudutus pois, koska se sisältää pölyä teelehtien pinnalta. Hauduta lehtiä noin 45s. Seuraavilla haudutuksilla pidennä haudutusaikaa noin 30s/haudutus.

Jos haluat nauttia oikein vahvasta puerh-teestä, käytä teelehtiä enemmän. Voit käyttää jopa 4tl/2dl vettä kohden. Lyhennä haudutusaikaa, jotta teestä ei tule liian vahvaa: ensimmäinen haudutus noin 30s ja seuraava haudutus noin 40s. Tämän jälkeen voit pidentää haudutusaikaa noin 15-30s/haudutus.

Tilaa Ganpu-mandariinipuerh nyt Chayan verkkokaupasta!

Tutustu myös Chayan laajaan puerh-tee valikoimaan!