Usein kuuluu puhuttavan aiheesta irtotee versus pussitee, kumpi on parempi ja miksi? Tänään keskustellaankin aiheesta, että kuinka nämä kaksi teemuotoa eroavatkaan niin huomattavasti toisistaan. Miksi irtotee olisi parempaa kuin helposti käytettävä edullinen pussitee? Mihin tämä kaikki perustuu ja mitä ovat ne konkreettiset syyt ja perustelut tähän väittämään?
On olemassa selkeitä faktoja ja syitä miksi irtotee on parempi ja laadukkaampi valinta kuin pussitee. Heikkolaatuisella pussiteellä ja laadukkaalla irtoteellä eroja voi olla kuin yöllä ja päivällä, eikä maun tai ulkonäön vuoksi näitä kahta juomaa voi välttämättä edes samaksi juomaksi tunnistaa.
…Kaikelle on kuitenkin oma paikkansa maailmassa, ja vaikka irtoteetä voikin rohkeasti paremmaksi ja laadukkaammaksi teevalinnaksi sanoa, on myös pussiteelle paikkansa, onhan se kuitenkin aika ovela keksintö! Joskus pussitee pelastaa hädän tullen nuutuneen olon, kun irtoteetä, teetarvikkeita tai mahdollisuutta kunnon teenhaudutukseen ei ole. Muistan monet kerrat vaikkapa lentokentällä, kun se pussitettu jasmiinitee on ollut pitkän lentomatkan kohokohta ja siinä hetkessä suurista suurin nautinto. Kiireessä laadukas pussitee voi joskus olla hyvä valinta, jos vaikka haluaa ottaa teetä mukaan termariin ja ei millään ehdi muutamaa minuuttia teetä kotonaan hauduttamaan. Pussitee voi olla myös positiivinen yllätys vaikkapa retkellä ulkona kaverin kanssa, jos hän on ottanut yllätykseksi kuumaa vettä ja pussiteetä mukaan retkelle. Pussitee tai mikä tahansa tee voi myös mukavasti ilostuttaa esimerkiksi juhlissa tai kokousten tarjoiluissa, jossa kahvi voi olla yleensä se ainut vaihtoehto. Tällöin pussitee voi olla ihana yllätys, kun odotukset ovat olleet matalalla. Onkin siis olemassa monia hetkiä jolloin pussitee voi ilahduttaa suunnattomasti. Näihin kaikkiin syihin kuitenkin kytkeytyy aika samat teemat: kiire ja olosuhteet, joissa ei itse voi niin kauheasti vaikuttaa ja hallita. Harvemmin siis yhdistämme pussiteen laatuun ja suunnattomaan moniaistilliseen nautintoon, pysähtymisen hetkeen... eikä onneksi tarvitsekaan!

Jos haluaa saada teestään kaiken hyvän irti, maku ja laatu mukaanlukien on hyvä kääntyä rohkeasti irtoteen maailmaan.
Vielä ennen listaan siirtymistä on kuitenkin sanottava sananen siitä, että pussiteitäkin on hyvin monenlaisia. Niistäkin löytyy suhteellisen laadukkaita vaihtoehtoja, jotka eivät kuitenkaan valitettavasti saavuta laadukkaan irtoteen paikkaa. On olemassa hyvin halpoja ja pahanmakuisia pussiteitä, sekä myös melkoisen hyviä kokonaisia teelehtiä sisältäviä pussiteitä. On kuitenkin myös olemassa erittäin laadukkaita irtoteitä, kuten myös niitä vähän huonompilaatuisiakin. Kaikki on siis suhteellista ja se mihin mitäkin vertaa. Koen kuitenkin että irtotee on aina suhteessa parempi valinta kuin pussitee ja todennäköisemmin aina tae myös huomattavasti paremmasta laadusta ja mausta, sekä tietenkin kokonaisvaltaisemmasta tee-elämyksestä.
Tässä siis alkujohdannon jälkeen seitsemän syyn lista siitä, miksi kannattaisi suosia irtoteetä pussiteen sijaan!

1. Irtotee on paljon laadukkaampaa
Yleisesti pussiteissä käytettävä tee on ns. ”teepölyä”, eli tarkemmin sanottuna laadukkaamman irtoteen valmistuksen ylijäämää ja murusia, joita irtoteehen ei haluta. Irtoteehen halutaan kokonaisia teelehtiä ja teekasvin selkeitä silmin erotettavia osasia ”jauhon” sijaan. Hienoimmat teet maanpäällä ovatkin teitä, joissa on selkeitä kokonaisia nuppuja ja lehtiä. Huonolaatuisimmat teet valitettavasti joutavatkin tiensä teepusseihin, eivätkä ne sisällä (juuri) ollenkaan itse teelehden lehtiainesta, jota teessä pidetään laadun merkkinä. Pieni murumainen silppu on merkki kehnosta laadusta ja vaikka ostaisit Darjeelingia pussiteenä, se luultavasti on kolmatta satoa ja irtoteen ”ylijäämää”. Huom: on kuitenkin olemassa pussiteitä, joista voi silmin erottaa kokonaisia teelehtiä tai osia niistä, mutta ne eivät kuitenkaan läheskään kapua irtoteen tasolle. Jos etsit laatua, valitse suosiolla irtotee!
2. Irtotee hautuu tasaisemmin
Pussiteen haudutuksessa on omat ongelmansa. Kun tee on pussissa pientä silppua, se myös hautuu teeveteen hetkessä, eikä sillä voi tehdä uusia haudutuksia. Pussiteessä seuraava haudutus maistuu aina mauottomalta ja pölyiseltä. Laadukkaassa irtoteessä sen sijaan teessä on jäljellä teen oma rakenne ja muoto, joka mahdollistaakin tasaisen hautumisen ja makujen luonnollisen vapautumisen veteen. Irtoteestä pystyy teelajista riippuen tekemään noin kahdesta-viiteen haudutusta. Irtoteetä hauduttaessa jokainen haudutus vapauttaa uusia makuja teeveteen. Pussiteestä vielä se, että pussissa tee on myös ”loukussa”, eikä se pääse vapaasti hautumaan vedessä väljemmin. Tämä on hyvä esimerkki pussiteestä, jossa on käytetty enemmän kokonaisia lehtiä ja laadukkaampaa raaka-ainetta. Pulmana tuleekin tässä tilanteessa eteen juuri se, että pienessä pussissa haudutettu laadukaskin tee on suoraan sanottuna hyvän teen hukkaamista, sillä maku ei pussimuotonsa takia haudu aivan täysin veteen, teellä ei ole tilaa liikkua. Paras tee valmistuukin siten, että teellä on tilaa liikkua ja hautua ilmavasti tiukan pussin tai teepallon sijaan.
3. Irtotee on ekologisempaa
Pussiteessä on aina suhteessa enemmän pakkausmateriaalia, sekä pussien sisällä on myös suhteellisen pieni määrä teetä pakkausmääräänsä nähden. Yksi teepaketti, jossa on kaksikymmentä teepussia sisältää huomattavan määrän tarpeetonta roskaa. Yksittäiset pussit/suojat pussien ympärillä suojaavat toki pussiteetä menettämästä kaikkea makuaan, mutta ekologisempi ja fiksumpi vaihtoehto olisikin siirtyä irtoteehen. Teepusseissa saattaa olla myös käytetty mikromuovia, joka vaikuttaa negatiivisesti vesistöihin ja mahdollisesti myös juojaansakkin.
4. Irtoteessä parempi hinta-laatu suhde
Se mitä pussiteessä pussin sisällä oleva tee on versus se mitä laadukas irtotee on, on todella suuri ero. Pahimmillaan ja useimmiten pussitee on sitä huonolaatuisinta teejämää ja teepölyä, kun taas irtotee on teetä, joka on täynnä aromeja ja kokonaisia teelehtiä, sekä huolella ja taidolla valmistettu käsityönä loppuun saakka. Näiden kahden tuotteen välinen hintaero ei päivittäisessä normaalikäytössä ole edes niin suuri tai huomattava. Tee on varsin kustannustehokas tuote siinä mielessä, että todella laadukkaaseen teehen ei tarvita paljoakaan rahaa, jos vertaa moniin muihin tuotteisiin joissa huonoimman ja ”parhaimman” välinen hintaero on huomattavasti suurempi. Irtoteessä myös hyötynä on se, että miltein kaikista irtoteistä (paitsi mustasta) voi tehdä useita haudutuksia, kun taas pussiteessä yksi pussi on vain yksi annos. Pussiteissä maksat usein vain turhasta pölystä, etkä oikeasti teestä.
5. Irtotee on terveellisempää
Irtotee on myös huomattavasti terveellisempää. Teepensas ja sen lehdet ovat kasvina täynnä erilaisia terveyttä edistäviä vaikuttavia ainesosia, kuten antioksidantteja, vitamiineja, hivenaineita, mineraaleja ja aminohappoja. Teekasvin ravinteikkaimpia teessä käytettäviä osia ovatkin teen lehdet. Nämä ovat se osa joka usein pussiteestä puuttuu, sillä pussiin joutuu pääosin vain teepölyä, joka saattaa sisältää kaikenlaisia ylijäämäosia teekasvista. Pussitee on myös (lähes) aina jotakin muuta kuin ensimmäistä satoa, vaan ne valmistetaan vähemmän raviteikkaammista sadoista, jopa syksyn sadoista. Ensimmäinen sato onkin teekasvin ravinteikkain sato ja se laadukkain. Pussiteen terveysvaikutukset ovat huomattavasti heikommat kuin irtoteen ja syynä tähänkin taas on laatu.
6. Irtoteen maku on parempi
Kuten jo yllä mainituista syistä on jo tullut esiin, että irtotee maistuu myös paljon paremmalta kuin pussitee. Makuun vaikuttavia tekijöitä ovatkin esimerkiksi jo mainittu pussin sisällä oleva pöly versus irtoteessä oleva tee ja sen laatu, sekä pussiteen mahdoton kunnolla hautuminen versus irtoteen vapaus hautua ja liikkua kun käytetään oikeanlaisia haudutusvälineitä. Myös irtoteen parempaan makuun vaikuttavia asioita on myös se, että irtoteessä tee ei ole koskaan täysin silputtua tai pelkkää teepölyä, vaan teelehtien rakenne on aina silminnähtävää. On olemassa irtoteitä, jotka on tehty pelkästään kokonaisista teelehdistä (esim Taiping houkui) ja on teitä jotka ovat hienompaa ja tarkoituksella rikottuja (esim Irish Breakfast). Mikä tässä teepölyssä on sitten vikana mauan kannalta? Kun teen lehti rikotaan ja silputaan, se vapauttaa itsestään kitkeriä aromeita, tämän vuoksi halpa pussitee on kitkerää, karvasta ja tunkkaista. Mitä silppuamaton ja kokonaislehtisempi tee on, sitä vähemmän kitkeryyttä siinä on ja sitä miellyttävämpi ja hienostuneempi sen maku on. Pussiteessä ei myöskään ole tuoksua (ellei siihen ole lisätty aromeita, joita siihen melkein aina lisätään heikon laadun kompensoimiseksi, ja että jotakin makua ja tuoksua saataisiin aikaan!), kun taas maustamattomassa irtoteessä on aina vahva luonnollinen tuoksupaletti. Teepölyssä ei ole juuri aromeita tai tuoksua, pelkkää kitkeryyttä ja terävää makua, toisin kuin irtoteessä jossa teelehtien rakennetta ei ole liikaa tai ollenkaan rikottu.
7. Irtotee on moniaistillinen nautinto
Tee ja sen juominen ei ole pelkästään rutiini, jossa nestettä kaadetaan kurkkuun ja sen jälkeen nielaistaan. Teessä on myös kyse paljon muusta ja harjaantunut teenharrastaja tietää kyllä sen. Tee on moniaistillinen nautinto ja kokemus, jossa jokainen viidestä aistista aktivoituu. Irtoteessä on mukana visuaalisuus, tee on silminnähtävissä, toisin kuin pussiteissä. Laadukas tee on myös kaunista katseltavaa, ja teestä voikin löytää erilaisia muotoja suorasta kiekuraan, sekä erilaisia värejä vaaleasta punamustaan. Irtoteessä teen tuoksun haistaa heti, kun teepakettia raottaa. Lasisessa teekannussa hautuva tee ja sen väri on esteettinen nautinto. Irtoteetä juotaessa teen kanssa pääsee myös läheisempään kontaktiin, sillä siivilöitä puhdistaessa tulee tutuksi eri teiden muodot ja tuoksut ja se miltä mikäkin tee kädessä tuntuu. Jos teetä ei näe, on yksi tärkeä teenautinnon osa poissa ja myös se miltä tee näyttää on yksi indikaattori sen mahdollisesta mausta. Laadukas irtotee on aina käsityötä, jossa visuaalinen muoto on tärkeässä osassa. Pussiteissä tämä ei toteudu.
Chayan verkkokaupausta ja myymälästä löytyy todella suuri valikoima irtoteitä mustasta teestä valkoiseen teehen, ja kaikkea siltä väliltä! Löytyy laaja kirjo maustettuja- ja maustamattomia teitä, sekä harvinaisempiakin teelaatuja. Muista myös huomioida aina keväisin, eli piakkoin saapuvat kevään 2022 vuoden ensimmäisen sadon tuoreet teet!
Teksti: Miska Tuononen
Kuvat: Pinja Mitrovitch/pinaycocography