Teetä on käytetty Aasiassa pitkään ruokana. Itse asiassa tämä on todennäköisesti teen vanhin käyttötapa. Yksi mielenkiintoisimmista teeruokalajeista on ehdottomasti Hakka Lei Cha – terveellinen teekeitto, joka on viime aikoina noussut trendikkäiden ravintoloiden ruokalistoille Aasiassa.
Vuorten asukkien superfoodia
Hakka-kansa on kotoisin Kiinan pohjoisosista, mutta sotien ja muiden levottomuuksien vuoksi he ovat joutuneet kulkemaan kauas synnyinmailtaan. Nykyään Hakkat asuvat lähinnä Etelä-Kiinassa, Taiwanissa ja Kaakkois-Aasiassa.
Perinteisesti Hakkat ovat asuneet ja työskennelleet vuoristoissa. Raskaan työn ja karun ympäristön vuoksi Hakkat ovat tarvinneet yksinkertaista ja hyvin ravitsevaa ruokaa. Teekeitto on erinomainen esimerkki tällaisesta funktionaalisesta mutta samalla maukkaasta ruokavaliosta.
Teekeitto on valmistettu niistä raaka-aineista mitä on kulloinkin ollut saatavilla. Siksi ei ole vain yhtä Lei Cha reseptiä, vaan ainekset vaihtelevat vuodenaikojen ja valmistuspaikan mukaan. Perinteisesti jokaisella suvulla on oma ”salainen” reseptinsä.
Lei Cha sisältää aina runsaasti yrttejä, pähkinöitä, siemeniä ja kasviksia. Nämä ovat helposti saatavia, maukkaita ja erittäin ravitsevia aineksia, jotka tekevät teekeitosta todellista superfoodia.
Ainekset – Vain mielikuvitus on rajana
Lei Cha -teekeitto koostuu periaatteessa kahdesta osasta: yksinkertaisesta teekeitosta ja sen kanssa tarjottavista lisukkeista.
Keittopohja valmistetaan itse. Perinteisesti ainekset jauhetaan laakeassa keraamisessa huhmareessa isolla puupölkyllä. ”Lei Cha” tarkoittaakin kirjaimellisesti jauhettua teetä. Nykyään ainekset voi jauhaa helposti myös tehosekoittimella.
Keittopohja
Keittopohjan ainekset voivat vaihdella valmistajan maun tai saatavilla olevien ainesten mukaan. Suluissa oleva määrä valmistaa noin 3-6 annosta.
- Vihreä tee tai oolong tee (2 rkl)
- Paahdettu seesaminsiemen (⅔ dl)
- Paahdettu ja kuorittu maapähkinä (1 dl)
- Muita siemeniä maun mukaan: pinjansiemen, cashew, kurpitsansiemen jne. (yhteensä 1-1½ dl)
Tuoreet yrtit ovat erittäin tärkeä osa keittopohjaa, ja niitä tarvitaan paljon. Mitä enemmän, sitä parempi. Yleensä käytetään sekä aromaattisia yrttejä että sellaisia yrttejä, joiden pääasiallinen tehtävä on lisätä kitkeryyttä.
- Thaibasilika tai tavallinen basilika (½-1 ruukkua)
- Minttu tai piparminttu (pari kourallista)
- Korianteri (½-1 ruukkua)
- Pujon lehdet ovat perinteinen kitkeryyttä tuova ja lääkinnällinen ainesosa. Kokeile omalla vastuulla!
Kokeile lisätä muitakin yrttejä. Teekeitto maistuu myös villiyrteillä höystettynä! Muista kerätä vain tuntemiasi kasveja ja kasta villiyrtit kiehuvaan veteen ennen käyttämistä.
Lisukkeet ja mausteet
Kasvikset ja riisi ovat tärkeimmät lisukkeet. Lihaa tai tofua käytetään harvemmin.
Valmista lisukkeita runsaasti. Jokainen voi lisätä niitä kulhoonsa makunsa mukaan ennen keiton kaatamista.
- Vihreät pavut
- Selleri
- Purjo
- Kevätsipuli
- Fenkoli
- Selleri
- Riisi
- Valkosipuli
- Inkivääri
- Suola
Kuten muutenkin teekeitosta puhuttaessa, on lisukkeissa ja mausteissa vain mielikuvitus rajana! Valitse yllä olevasta listasta osa, kaikki tai kehitä kokonaan omat lisukkeesi.
Valmistus
Perinteisesti Lei Cha valmistetaan huhmareella, ja vaikka tämä on kieltämättä upea kokemus, ainesosien jauhamisessa voi kestää jopa tunti. Voit valmistaa keiton nopeammin tehosekoittimella. mutta seuraa silti samaa järjestystä ainesosien jauhamisessa.
- Jauha huhmareessa teelehdet hienoksi jauheeksi tai vähintään pieniksi paloiksi.
- Lisää loput keittopohjan ainekset yrttejä lukuunottamatta ja jatka jauhamista. Lisää tarvittaessa tilkka vettä auttamaan. Mitä hienommaksi jauhat, sitä parempaa keittoa pohjasta valmistuu.
- Kun ainekset ovat muuttuneet tasaiseksi tahnaksi, lisää yrtit ja suola sekä jatka jauhamista. Lisää tarvittaessa vettä kunnes yrtit survoutuvat tahnan sekaan.
- Paista pilkotut vihannekset öljyssä.
- Lisää keittopohjaa hieman kulhoon, lisää kuumaa ja sekoita. Keitosta voi tehdä niin vahvaa kuin itse haluaa.
- Lisää toiseen kulhoon riisiä ja muita lisukkeita. Kaada keitto päälle ja nauti! Keiton voi halutessaan juoda myös ilman lisukkeita.
Mikä tee sopii keittoon parhaiten?
Lei Cha -teekeitto valmistetaan usein vihreään teehen tai vaaleaan oolongiin. Joskus käytetään matchaa, koska se on valmiiksi jauhettua ja helpottaa keittopohjan valmistamista.
Tee ei välttämättä maistu juurikaan keitossa siinä käytettyjen voimakkaan makuisten yrttien ja muiden ainesosien vuoksi, mutta se tuo siihen oman säväyksensä. Ennen kaikkea tee tekee Lei Chasta todellista superfoodia, koska teelehti nautitaan keitossa kokonaan jolloin kaikki sen hyödylliset ainesosat imeytyvät kehoon.
Jos pidät kitkeryydestä, lisää teelehtiä hieman enemmän. Jos haluat teestä vain hieman makua, voit vähentää lehtien määrää.
Se mikä tee sopii parhaiten keittoon riippuu hieman siitä, minkälaisia aineksia ja yrttejä käytät. Hyviä vaihtoehtoja ovat esimerkiksi:
- Longjing: vihreä tee, jonka pähkinäinen pehmeys sopii hyvin yhteen maapähkinän ja seesamin kanssa.
- En Shi Cui Lu: klassinen kiinalainen vihreä tee, jonka hento, hieman vegetaalinen ja yrttinen maku sekoittuu hyvin yhteen muiden Lei Cha -ainesten kanssa.
- Green Jade: erittäin kukkainen ja pehmeä oolong, lisää keiton herkullista aromaattisuutta.
- Dong Ding: hieman paahteisempi oolong. Tekee keitosta runsaampaa ja tasapainottaa yrttien terävyyttä.
Kokeile itse: vihreä tee ja oolong -10% ALE-hintaan!
Kokeile tehdä teekeittoa itse ja muokkaa reseptiä oman makusi mukaan! Vaihtoehtojen määrä on loputon, joten oman suosikkireseptin etsintä on hauskaa ja ennen kaikkea herkullista.
Tarjoamme nyt kaikki vihreät ja oolong-teelaadut -10% ALE-hintaan koodilla: KEITTO10
Huom. Tarjous voimassa vain maaliskuun 2018 loppuun saakka.
Tutustu valikoimaan ja tilaa! |