Matcha, eli japanilainen vihreäteejauhe on ollut jo jonkin aikaa mieleni päällä ja olenkin unelmoinut siitä, että saisin käsiini kupillisen kuumaa matcha-lattea… En ole vain jostain syystä saanut aikaiseksi valmistaa sitä, joten tänään päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja kehitellä helpon ja nopean reseptin matcha-lattelle, jonka voin sitten jakaa blogissani!
Matcha-latte yksinkertaisimmillaan sisältää vain kuumaa maitoa ja matcha-jauhetta. Juomaa voi makeuttaa mielen mukaan millä tahansa makeuttajalla (sokeri, hunaja, vaahterasiirappi, taatelit jne.) tai voi käyttää vaikkapa makeutettua manteli-tai soijamaitoa, jos haluaa juomasta vähän makeampaa.

Itse aion tehdä matcha-latteni kuumennettuun makeuttamattomaan (luomu) soijamaitoon, johon olen Aasiassa matkaillessani tottunut. Koen, että soijamaito on matcha-lattelle se aito ja alkuperäinen ”maito”, johon matcha-latte on aikoinaan luotu, ja johon se kuuluukin tehdä.
Soijamaito sopii matcha-latteen täydellisesti siksi, sillä siinä on rasvaa n.2g / 100g, eli suhteellisen ”paljon” kasvimaidoksi. Tämä rasvapitoisuus tekee juomasta kermaisamman ja kuohkeamman, kun taas esimerkiksi kauramaitoon tehty matcha-latte on mielestäni liian vetistä, kevyttä ja rasvatonta. Soijamaidossa on myös proteiinia saman verran kuin lehmänmaidossa n.3g / 100g, joten iso mukillinen soijamaitoon tehtyä matchalattea on myös pieni mukava ”välipala” (kauramaidossa esim proteiinia vain 1g / 100g).

Matcha-latteen tarvitset (yksi 2,5dl kokoinen annos):
–1,5 tl matcha-jauhetta
–2,5dl makeuttamatatonta soijamaitoa (tai mitä vain muuta maitoa)
Välineet:
Kattila
Blenderi
Ohje:
- Keitä soijamaito kattilassa matalalla lämmöllä ja anna sen kiehahtaa muutama minuutti, kunnes se alkaa kuplia pienesti.
- Kaada kiehautettu soijamaito ja matcha-jauhe blenderiin.
- Blendaa/sekoita blenderillä hetken ajan (n.30sek), kunnes matcha-latteen alkaa muodostua kuohkeaa vaahtoa.
- Kaapa kuppiin ja juo!
Soijamaitoa keittymässä.

Matchassa on melkoisen paljon kofeiinia, sillä matcha-jauhehan on itse jauhettuja kokonaisia teen lehtiä, joten kaikki teelehdessä olevat ainesosat tulevat matchan mukana (terveysvaikutukset, kofeiini yms.). Tämän vuoksi matchaa pidetään kaikista terveellisimpänä teemuotona!
Matcha-latte ei siis ole välttämättä paras juoma iltamyöhäiselle. Itse nautin ja suosittelenkin sitä keskipäivälle, esim. perinteisen ”kello kolmen väsymyksen aikaan” juotavaksi.
Nautinnollisia hetkiä matchan kanssa! Täältä löydät Chayan valikoiman moniin eri matcha-jauheisiin. Jokainen näistä matcha-jauheista sopii mainiosti matcha-latteen: https://www.chaya.fi/matcha
-MISKA