Kuvassa wabi-esteettisen teehuoneen syvennys eli Toko no ma Suomenlinnan teehuone Tokuyûanissa. Kirjoituskäärössä zen-munkin teksti: ”Harmonia, kunnioitus, puhtaus ja tyyneys.”
Kansallismuseon luento jatkui kuvauksella siitä miten teemestarit muokkasivat teen ja filosofian yhteyttä samuraiden valtakaudella Japanin historiassa. Teemestarin palvelussuhde tuli tärkeäksi statussymboliksi sotilashallinnon edustajille.
Japani ajautui sisällissotaan, joka loppui 1500-luvun puolivälissä. Sotilasjohtajilla, Oda Nobunagalla ja Toyotomi Hideyoshilla oli ollut palveluksessaan teemestari ja neuvonantaja Sen Rikyû (1522-1591). Hän kuului kauppiasluokkaan, mutta ymmärsi sotilaiden mentaliteettia ja kehitti teehuoneen ulkorakenteeseen miekkatelineen sekä nöyryyttä opettavan, kyyristymistä vaativan sisäänkäynnin teehuoneeseen.
Hideyoshi innostui teetaiteesta niin, että määräsi kaikkia alan harrastajia saapumaan kymmenpäiväiseen teetilaisuuteen Kitanon pyhäkköön Kiotoon. Lopulta tilaisuus kesti vain päivän. Tempperamenttiseksi kuvattu Hideyoshi määräsi Rikyûn päättämään päivänsä oman käden kautta, syystä, joka on edelleen spekulaation kohde, mutta teemestari ehti elää kypsään ikään ja saavuttaa paljon.
Rikyûtä pidetään karun wabi-teen täydellistäjänä. Kun Japani rauhoittui kolmannen shôgunaatin hallinnon alle Tokugawa-suvun johdolla, teetaidetta harrastettiin kolmessa muodossa. Wabi-cha (cha=tee) kuului kaikille karuuden ystäville, daimyô-cha rikkaille ja pröystäilemistä kaihtamattomille maaherroille ja kuge-cha hienostuneille hoviylimyksille.
Teemestari Furuta Oribe (1544-1615) oli yksi Rikyûn oppilaista, mutta omanlaisensa taituri. Hänen suosimansa keramiikka oli venkoilevaa ja vääntyilevää ja värikkäämpää kuin Rikyûn. Hän oli sotilastaustainen ja Oribe-teekoulukunnan isä.
Edo-kaudella (1600-1869) shogunaattia palveli aatelistaustainen soturi Kobori Enshû, joka oli opiskellut perinnetaiteita kuten runoutta ja kalligrafiaa. Hän oli taitava puutarha-arkkitehti ja loi teehuoneissaan hienoja jännitteitä wabiteen ja hienostelevamman tyylin välille. Enshûn tyyliä kuvataan nimityksellä kirei-sabi, joka voitaisiin kääntää tyylikkääksi patinaisuudeksi. Sabi viittaa myös yksinäisyydentunteeseen.
Sodan ja rauhan taiteet
Katagiri Sekishû (1605-1703) keskittyi soturin sielunelämän, bushidôn (soturin tie) ja zenbuddhalaisuuden, esiintuomiseen teetaiteessa. Hän kaipasi entiseen ja katsoi, että samurain on ymmärrettävä perinteistä kulttuuria ja koulittava sen avulla soturiluonnettaan. Sekishûn perinnettä lähti seuraamaan monta koulukuntaa, joita on edelleenkin olemassa.
Matsudaira Fumai (1751-1818) oli Sekishûn ja Enshûn oppilas. Hän ammensi paljon uus-konfutselaisista aatteista. Hän museoi ja luetteloi välineitä huolellisesti ja näki teetaiteen hallinnon välineenä: teetaide saattoi opettaa yhteiskuntajärjestystä.
Pitkän Tokugawa-kauden ajan Japani oli rajoittanut yhteyttään ulkomaailmaan ja jäädyttänyt yhteiskuntaluokat pyramidimaiseksi rakennelmaksi, jossa sotilaat olivat porvareiden ja talonpoikien yläpuolella (talonpojat olivat periaatteessa kauppiaiden ja käsityöläisten yläpuolella!). Yhdysvallat onnistuivat kuitenkin painostamaan teknisesti ylivoimaisilla sotilasaluksillaan Japanin kauppasuhteiden avaamiseen, ja pian vanhanaikainen soturihallinto syrjäytettiin ja keisari palautettiin maan johtohahmoksi.
Sotilaat pysyivät kuitenkin taustavaikuttajina, johtaen Japania kilpavarusteluun ja ulospäin suuntautuvaan imperialismiin ajan myötä.
Ii Naosuke (1815-1860) oli viimeisiä samuraita. Teemestarina hän oli hyvin meditatiivinen. Kun hän huomasi vieraidensa selkien katoavan näköpiiristä, hän kävi takaisin teehuoneeseen nauttiakseen tulisijan äärellä yksinäisen maljallisen. Teetapaamisen muistelu soi hänelle täyttymyksen.
Tällä hetkellä suurimmat teetaiteen (chadô, sadô) koulukunnat seuraavat Sen Rikyûn perimyslinjoja. Näitä kutsutaan Sen-perheiksi, eli senke:ksi.
Samuraiden valtakauden loputtua, Urasenke-koulukunnan Gengensai-suurmestari (1810-1877) piti teetaidetta japanilaisen kulttuurin huippuna. Perinteisissä taiteissa sivistynyt mestari integroi perinnetaiteita teen tiehen ja päätti antaa viimein naistenkin harrastaa teetaidetta julkisesti. Gengensai kehitti myös 1872 Kioton maailmannäyttelyä varten tavan valmistaa teetä rituaalisesti pöydän päällä niin, että länsimaalaiset teevieraat saattoivat istua tatamin sijaan tuoleilla.
Urasenke-koulukunnan vielä elävä suursuurmestari Hôunsai oli toisen maailmansodan aikaan kamikaze-lentäjän koulutuksessa. Hän valmisti teen monelle sotilaalle ennen viimeistä lentoa. Sota ehti kuitenkin päättyä ennen kuin hänen oma vuoronsa tuli. Palatessaan kotiin Kiotoon, hän yllättyi tavatessaan isänsä valmistamasta teetä liittoutuneiden sotilaille. Hôunsai kertoo ymmärtäneensä jotain teestä ja rauhasta ja kiertää nyt maailmaa luennoimassa aiheesta ”Peace in the Bowl of Tea”. Seuraavaksi vierailuvuorossa on Brasilia.
Nykyään Japanin itsepuolustusjoukoille opetetaan teetaidetta koulutuksen osana. Japani käyttää teetaidetta myös virallisessa ulkopolitiikassaan ja maailman valtionjohtajat saavat usein maistaa voimakasta vihreää matcha-teetä. Suurin osa tavallisista chadô-harrastajista on tänäpäivänä naisia.
Kuvassa hollantilainen Urasenke-koulukunnan chadô-harrastaja