Näin kevään tullen, halu juoda kevyempiä teitä kasvaa. Vihreät ja valkoiset teet alkavat taas kiinnostamaan entistä enemmän valon määrän kasvaessa. Keväällä vuodenaikaan sopiikin täydellisesti hienostunut ja raikas, ylevöittävä jasmiinitee.
Viime kerralla kerroinkin, kuinka aitoa jasmiiniteetä valmistetaan ja tänään aloitamme maistelemaan erilaisia jasmiiniteitä. Ensimmäisenä testiin pääseekin erityisen arvostettu kiinalainen valkoinen jasmiinitee: Jasmine king – silver needle (Bai hao Yinzhen).

Minkälainen tee on kyseessä?
Jasmine king – silver needle tee on seuraavista testiin tulevista jasmiiniteistä kevyin, hienostunein, ja maultaan herkin jasmiinitee. Tämä tee on kotoisin Fujianin maakunnasta, jossa sitä yhä eniten tuotetaankin. Kiinan kaakkoisrannikolla sijaitseva Fujianin maakunta on Kiinan suosituin ja arvostetuin jasmiiniteetä tuottava maakunta. (Nippelitietona: teen nimessäkin manittu sana ”bai” tarkoittaa mandariinikiinaksi valkoista. Bai cha = valkoinen tee.)
Suomennettuna tätä teetä kutsutaan hopeaneulateeksi ja tämä neulaan viittaava nimi tuleekin siitä, että teehen käytetään vain parhaimpia kokonaisia kärkisilmuja valkoisesta Da Bai– teepuulajikkeesta.
Hopeaneulateetä läheltä katsoessa teenlehdistä voi nähdä pieniä valoa heijastavia ” karvoja”, eli lehtinukkaa, joka muistuttaa ulkonäöltään samettia tai runollisemmin sanottuna ”kissanpennun karvaa”. Hopeaneulatee on esteettisesti hyvin kaunista katseltavaa.

Miltä Jasmin King – silver needle maistuu ja tuoksuu?:
Tuoksu: Hopeaneulateen tuoksu on huumaava ja jasmiinin aitoa ja vahvaa tuoksua kaipaavan ehdoton suosikki. Tässä teessä jasmiinin tuoksu on autenttisimmillaan ja tuoksu muistuttaakin tuoretta, juuri kukkinutta jasmiininkukkaa.
Hauduttamattomasta teestä esiin tulee aidon jasmiinin parfyymimäinen voimakas tuoksu, eli jasmiinin eteerinen öljy, jota tuoksutuksessa on aidoista jasmiininkukista teehen siirtynyt.
Kun teetä hauduttaa, tuoksumaailma syvenee ja monimutkaistuu. Tuoksuista voi silloin löytyä eksoottista orkideaa, kypsää aprikoosia ja pitemmissä haudutuksissa jopa päivänkakkaraan tai kamomillaan kääntyviä vivahteita
Maku:
Teen yleismakumaailma on pehmeä, ei ollenkaan kitkerä tai hapokas (jos haluat verrata hapokkuutta johonkin, niin kiinalainen vihreä tee on luonteeltaan yleensä hapokasta). Teetä on hyvin helppo juoda jopa janoon. Maussa myös tuoksuissakin mainittua kypsää aprikoosia ja päivänkakkaraa. Hieman mineraalinen maku.
Erittäin vahva ja tasapainoinen, pyöreä jasmiinin maku (ei pistävä, kuten esim jasmiiniaromeissa on aina pistävän terävä maku!). Maku ei kuitenkaan jää liian dominoivasti suuhun pyörimään, vaan jälkimaku on pehmeä ja hento, ja se pysyy suussa tasaisena, jättäen pehmeän kukkean maun jälkeensä.
Haudutusohjeet:
Tätä teetä voi hauduttaa monenlaisella tyylillä, sillä maku ei juuri kitkeröidy pitkässäkään haudutuksessa. Lyhyt 1-2 minuutin haudutus 60-70 asteisessa vedessä valmistaa hienostuneen, kepeän ja väriltään miltein värittömän, hopeaan vivahtavan juoman. (Tämän vuoksi teetä suositellaankin aina juomaan, joko läpinäkyvästä lasisesta kupista tai kupista, jossa on valkoinen pohja / sisus, jotta teen oma väri pääsisi parhaiten oikeuksiinsa. Visuaalinen elämys on teen juonnissa tärkeä osa itse nautintoa ja hyvin vaaleasävyisen teen juominen värillisestä kupista saa teen näyttämään vain vedeltä, eikä näin teen omaa hempeää väriä pääse analysoimaan tai edes erottamaan.)
Hopeaneulateetä suositellaan erityisesti myös hauduttamaan pitempään matalammalla lämmöllä, jonka kautta makumaailma ryhdistyy ja syvenee, muuttuen kukkeasta jopa hieman maanläheisemmäksi.
Vaikka Hopeaneulatee on maultaan kevyt ja hento, se kuitenkin kestää hyvin kahden kerran haudutuksen samoja lehtiä käyttäen. Kolmattakin haudutusta voi kokeilla, varsinkin jos teet lyhyempiä haudutuksia yhden tai kahden pitemmän sijaan.

Kuvassa 2,5 minuutin ensimmäinen haudutus 70°C asteisessa vedessä.
Minkä kanssa ja milloin?
Mielestäni hopeaneulatee sopii hetkeen kuin hetkeen, mutta erityisesti uskoisin sen pääsevän kunniaansa, juotavana juuri ennen ruokailua alkujuomana, ennen kuin suussa on muita vahvoja makuja. Toisaalta kyseinen tee voisi myös toimia mainiosti ruokailun jälkeenkin, suurempina määrinä nautittuna, neutralisoimaan ja huuhtomaan suuta. Juotavana esimerkiksi juuri ennen kevyttä jälkiruokaa, valmistaen suuta vaikka kirpeänmakeaa sorbettia varten? Ruokaan ja juomaan verrattaessa hopeaneulatee muistuttaa mielestäni luonteeltaan samppanjaa ja ostereita, tai ranskalaisia macaron-leivoksia, joiden kaikkien kanssa hopeaneulatee varmasti toimisi. Hopeaneulatee on tee joka pistää juojansa hiljentymään hetkeen ja se tekee arkisistakin hetkistä juhlavampia.
Parfyymimäisen ja hienostuneen olemuksensa takia jasmiinitee, ja erityisesti juuri hopeaneulatee on myös varma valinta romanttisiin ja hurmaaviin hetkiin kukkean arominsa ja herkkyytensä vuoksi.

Pian seuraavassa tekstissä maistellaankin vielä kahta muuta (vihreää) jasmiiniteetä: Jamiinihelmiä (Jasmine pearls) ja Jasmine white monkey- teetä!
Tässä myös linkki Chayan nettikauppaan, Jasmine King – silver needle teehen, jos innostuit kyseisestä teestä ja jasmiiniteiden maailmasta! https://www.chaya.fi/jasmine-king-silver-needle-maustettu-tee.html
-Miska