”Puu, riisi, öljy, suola, kastike, etikka ja tee ovat arkielämän seitsemän välttämättömyyttä.”
Teellä on suuri rooli kiinalaisessa kulttuurissa. Konfutse-instituutin luennolla kuulimme, että teetä tarjotaan kunnioituksen osoituksena vanhemmille ihmisille tai pahoittelujen ollessa paikallaan kenelle vaan. Kiinalaisessa hääseremoniassa sulhanen ja morsian tarjoavat teetä molempien vanhemmille.
Kiinalaiset juovat teensä pienistä astioista, jotka on helppo tyhjentää kolmella siemauksella. Teehuoneella vieraillessaan on tärkeää kuitenkin muistaa jättää vähän teetä kupin pohjalle, sillä teetä kaadetaan jatkuvasti lisää kunnes kuppi kuivaa. Tyhjä teekuppi ilmoittaa teemestarille istunnon loppuneen.
Teemestarille kannattaa hymyillä aina kun kuppi täyttyy. Myös kolme koputusta etusormella, keskisormella ja nimettömällä pöydän pintaan osoittaa vieraan kiitollisuuden.
”Kohtele teetä kuin ystävää.”
Kiinassa vihreän teen katsotaan sopivan nuorille ihmisille ja tumman teen ikääntyneille. Teetä voidaan jaotella myös feminiinisiin ja maskuliinisiin tyyppeihin: vihreä on kevyttä ja siksi naisille sopivaa, puer vahvaa ja miehekästä.
Teeastiastoja on moneen makuun mutta usein niissä esiintyy luontoteemoja, jotka ovat perinteisiä myös kiinalaisessa runoudessa ja maalaustaiteessa. Astiastot saattavat olla hienoa käsityötä ja kalligrafiallakin koristeltuja.
Kun nautimme Tie Guan Yin -teetä vapaan keskustelun merkeissä luennon lopuksi yritin muistaa hyvän vieraan etiketin. Monet keskustelijat kokivat teen olevan hyväksi terveydelleen ja luovan yhteisyydentunnetta. Pian ideoimme yhdessä kiinalaisen teen tapahtumaa Helsinkiin.
-Aino