Syksy tekee tuloaan, ja samalla alkoivat syyssateet. Sää viilenee, joten on aika Lapsang souchongille.
Mitä on Lapsang souchong?
Lapsang souchong on yksi Kiinan kuuluisimpia teitä. Sitä kutsutaan myös savuteeksi (熏茶; xūn chá). Tämä Kaakkois-Kiinan Fujianin maakunnasta tuleva tee saa savuisuutensa savustamalla valmiit teelehdet pihkaisilla jalopuilla.
Mytologia – savuteen synty
Legendan mukaan Lapsang souchong keksittiin vahingossa 1600-luvun alkupuolella Wuyi-vuoristolla Xincunin kylässä. Wuyi on suuri teentuotantoalue ja sieltä löytyy paljon teentuottajia. Eräänä keväänä yhden teentuottajan tuotantotiloihin majoittautui armeijan jalkaväkeä ja poimitun teen käsittely jouduttiin keskeyttämään tämän vuoksi. Armeijan poistuttua tuottajalla oli kiire kuivattaa teen lehdet, ja hän päätti tehostaa kuivumista avotulella, joka tehtiin alueen pihkaisista jalopuista. Näin syntyi uusi savustettu tee.
Savustettu tee – Lapsang souchong
Vaikka Lapsang souchong on hyvin tunnettu länsimaissa, moni ei tiedä, että eri Lapsang souchongeilla voi olla suuriakin eroja alkaen teen savustusasteesta. LS Crocodile ja LS Tarry eroavat toisistaan savuisuudessa kuin yö ja päivä, ja vaikka LS Tarry ja LS Grand Tarry ovat kummatkin tervaisen savuisia niin teet maistuvat erilaisilta, koska käytetty pohjatee on erilainen.
Aito Lapsang souchong on aina savustettu. Markkinoilla on paljon teitä, jotka on maustettu savuaromilla, ja niitä kutsutaan väärin perustein Lapsang souchongiksi. Silloin kyseessä ei ole aito Lapsang souchong, savustettu tee, vaan halpa väärennös.
Ostin kokeiluksi Forsmanin Lapsang Souchongia, ja kiinnostaisi tietää, onko tapaa saada varmuutta, että kuinka ”aitoa” tavaraa tämä on. Maistuu niin vahvasti samalta kuin kaikki terva-alkuiset tuotteet kaupasta, että rupesin miettimään että onkohan tämä vain jotain terva-esanssin makua?
En osaa sanoa Forsmanin Lapsang Souchongista, mutta suurin osa pussitee Lapsangeista ovat aromatisoituja savuaromilla. Olen kuullut, että Forsman savustaa itse, mutta minun on vaikea uskoa tätä, koska kyseessä on sen verran työläs prosessi, joka olisi parasta hoitaa teen prosessoimisen yhteydessä.
Paljonko se maksoi? Hinta on hyvä indikaattori, onko savustettu vai maustettu savuaromilla.