Longjing Puits du Dragon on korkealaatuinen vihreä tee. Eikä kyseessä ole mikä tahansa kiinalainen tee, sillä longjingiä pidetään laajalti Kiinan parhaimpana teelaatuna.
Longjingin nimi tarkoittaa kirjaimellisesti lohikäärmekaivoteetä. Tee tunnetaan jo tuhansien vuosien takaa ja se on aina ollut oppineiden ja aateliston suosiossa.
Lonjingistä tekee erinomaisen sen ainutlaatuinen tuoksu ja maku. Teessä on herkullinen pähkinäinen ja kermainen tuoksu sekä tuore, makea ja täyteläinen maku. Hyvästä longjingistä voi saada noin kolme tai neljä haudutusta.
Myös ulkonäöltään longjing eroaa muista kiinalaisista vihreistä teelaaduista. Prosessointivaiheessa teenkäsittelijä painelee lehtiä käsillään samalla kun ne paahtuvat suurissa wokkipannuissa. Näin syntyy litteä lastumainen lehti.
Puits du Dragon on poimittu huhtikuussa kevään sateiden jälkeen. Kiinassa kevään ensimmäinen sato poimitaan ennen sateita eli ennen qingming-juhlaa maaliskuun lopussa tai huhtikuun alussa. Ennen sateita poimittu tee on usein vehreämpää, mutta myös miedomman ja hienovaraisemman makuista.
Sateiden jälkeen poimittu Puits du Dragon on laadultaan tasapainoinen longjing, sillä lehdet on poimittu kevään nuoresta kasvustosta. Sadetta saanut teekasvi tuottaa runsaasti lehtiä, johon pakkautuu makuaineita, johtaen pyöreään ja maukkaaseen teehen. Puits du Dragonissa sateen kosteuden ja keväisen tuoreuden voi lähes maistaa maussa.