Nyt on se aika vuodesta, jolloin pitää hyväksyä sellainen karu fakta, että tuoreiden kotimaisten mansikoiden makua saa odotella kahdeksan kuukautta. On kestettävä jäätävät syyssateet, talvi ja pelko lumettomasta joulusta, kärvisteltävä kevät miettien josko kohta olisi lämmintä.
Onneksi olen itse syksyihmisiä ja ymmärtänyt, että tee lämmittää sydäntä jopa enemmän kuin etelänlomat. Mutta ne mansikat. Hain ikävääni Chayasta kolmea mansikkateetä, eli kuten aiemmassa postauksessani, tässäkin mennään kolmessa eri makumaailmassa – viimeksi ruusuissa, nyt mansikoissa.
Sweetheart
Ensimmäinen niistä on Sweetheart, maustettu musta tee joka on nimetty sokerisydämiensä mukaisesti (linkki nettikauppaan tässä). Sweetheart maistuu yhtä söpöltä kuin näyttääkin. Luulisin, että tämä olisi sellainen tee, josta olisi helppo aloittaa irtoteehen tutustuminen – etenkin jos on tottunut aiemmin lisäämään sokeria teehen. Makeus sekoittuu mansikan ja persikan kepeyteen sekä sydämissä käytetyn maapähkinäöljyn luomaan täyteläisyyteen. Maapähkinä voi tietysti tuottaa allergikoille ongelmia, mikä kannattaa muistaa myös täyttäessä ystävän teekuppia.
Strawberry & Cream
Tykästyin tosi paljon mustaan Strawberry & Cream -teehen (linkki) ja sen täyteläiseen makuun. Mansikka tulee tässä tosi ihanasti esiin. Tämä on täydellinen syksyyn. Syksy ja kynttilät, kirjat ja tee on perinteinen klisee, mutta ihan oikeasti, tämä on juuri sellainen tee, että unohdan kastuneeni aiemmin tänään sateessa. Juuri nyt sillä, että unohdin (taas) sateenvarjon, ei ole väliä. Tässä teessä on nimensä mukainen kermainen pehmeys, ja annan itselleni anteeksi sen, etten ehkä muista sateenvarjoa huomennakaan.
Sencha Wildberry
Sencha Wildberryssa (p.s tästäkin linkistä pääset nettikauppaan) mansikan maku yhdistyy seljanmarjaan, karhunvatukkaan ja punaherukkaan luoden pehmeän vaikutelman. Toisaalta punaherukka tuo tähän vihreään teehen raikkaan ulottuvuuden. Osuutensa siinä on myös vihreään teepohjaan lisätyillä mustaherukanlehdillä.
Tästä jäi jotenkin pörröinen olo! Vaikea tietysti selittää miten mikään neste voi maistua pörröiseltä, mutta kun illat pimenevät, voi huomata ihailevansa ikkunasta ruskaa ja löytävänsä teestä ihan eri makuja kuin aamukiireen juosten juodusta take-away -kahvista.
Näin lopuksi haluaisin vielä muistuttaa teen hauduttamisesta sen verran, että älä kiltti keitä vihreää teetä kiehuneessa vedessä. Se on liian kuumaa. Vihreän teen keveys kitkeröityy jo yli 80 asteessa. Maistat selkeän eron kun kokeilet viileämpää vettä ja lyhyempää haudutusaikaa (ihan jo kaksi minuuttia riittää! Itse haudutin vain minuutin.)
Muistutan tästä siksi, että se ei ole hifistelyä vaan yhtä totta kuin se, että niitä tuoreita mansikoita joutuu odottamaan kahdeksan kuukautta. Tämä kuulostaa aina yhtä hassulta, mutta veden lämpötilaa voi mittailla kinkkumittarilla. Yhtä varmasti kuin joulukinkkuja, niitä löytyy lähes joka kodin kaapista.