Tänään käsissäni on varsinainen luksustee, nimittäin kiinalainen vihreä tee: Que She Sichuanin maakunnasta keski-Kiinasta. Que She nimi tarkoittaa varpusen kieltä, sillä teen pullea muoto on totta tosiaan ihan varpusen kielen muotoinen. Lähdin tätä väittämää jopa tutkimaan googlen kautta, ja totta se on, tee muistuttaa kirjaimellisesti varpusen pulleaa kieltä.

Que She on kevään ensimmäisiä kiinalaisia teitä, eli kyseessä on aito first flush-tee. Sichuanin maakunnassa teen sadonkorjuu/vuoden ensimmäiset poiminnot alkavat jo helmikuussa, kun taas muissa hyvin merkittävissä ja suurissa Kiinan tee-maakunnissa Zhejiangissa, Anhuissa ja Jiangsussa sadonkorjuut alkavat vasta maaliskuun puolella. Syitä tähän aikaisempaan sadonkorjuuseen ovat mm. Sichuanin sääolosuhteet, ja kyseisen maakunnan runsaammat sateet ja maan ravinteikkuus.

Vaikka keväästä on jo hetki aikaa, on tämä ja muutkin kevään teet vielä erittäin tuoreita ja raikkaita juotavaksi, eivätkä ne ole kadottaneet tuoreuttaan puolen vuoden aikana vielä mihinkään. Ei siis ole suinkaan liian myöhäistä hankkia first flush -teetä ”vasta nyt käsiinsä” tai täydentää first flush -teen varastojaan.

Que She koostuu pelkästään teepensaan nupuista ja lehdestä. Lehdet teessä ovat hyvin pieniä ja ne ovat muodoltaan pulleita ja meheviä. Tämä tee on ulkomuodoltaan hyvin omalaatuinen ja omaleimainen, teelehdet ovat rotevia ja ryhdikkäitä, pieneen söpöön kokoonsa nähden. Lehdissä on selkeä terävä muoto ja ne ovat tilavuudeltaan perinteisiä teelehtiä suhteessa painavampia tiiviin ja tuhdin muotonsa vuoksi.

Que She–tee poimitaan käsin. Lehdistä/nupuista valikoidaan tarkasti vain nuorekkaimmat, terveimmät ja juuri sopivan levyiset ja -muotoiset yksilöt lopulliseen teehen.
Tuoksu tässä teessä kuivana on hyvin vegetaalinen ja vehreä, jollain tapaa jopa hieman kuivattua nokkosta muistuttava. Teessä on erittäin ravinteikas tuoksu ja voisin kuvailla tätä tuoksua sanoilla ”elämän energiaa uhkuva”. Vivahteita japanilaiseen vegetaaliseen teehen myös löytyy.
Maku teessä on erittäin pyöreä ja pehmeä, mutta samalla itsensä kantavan ryhdikäs ja selkeä, hieman Longjing-tyyppinen. Maku on kuiva ja samalla kevyen voimainen (voi). Suutuntuma teessä silkkisen pehmeä ja hennon karvas vahvalla jälkimaulla, joka jää mukavasti pyörimään kielen päälle.

Que She-tee toimii mielestäni parhaiten gongfu-tyyppisessä haudutuksessa, tai esim. hauduttamalla teen pienessä teepannussa (kuten kuvassa), jonka kautta sitten kaataa teen siivilän läpi toiseen, yleensä lasiseen teekannuun, josta sitten juomaa voi tarjoilla pieniin kuppeihin. Tai näppärästä ihan vain hauduttamalla tee suoraan vähän isompikokoiseen teepannuun teesihdin kanssa. Tämän teen kanssa kannatta olla tarkka, eikä antaa haudutuksen venyä liian pitkäksi, sillä tee on herkkää ja liian pitkällä haudutuksella tämän teen karvaat maut voivat tulla melkoisen vahvasti esiin.
Suositellut haudutusohjeet ovat 1-2 min 60-70°C asteisessa vedessä.
Tästä teestä tulee mieleen sulaneen lumen alta hiljalleen kukkivat kukat ja versot, jotka kevätaurinko herättää valollaan esiin.
Täältä löydät Que She-teen Chayan verkkokaupasta: https://www.chaya.fi/que-she.html!
-MISKA