Teekukat (eng. flowering tea) kätkevät sisälleensä palasen hiljaista mystiikkaa… Teen alkulähteiltä Kiinan Yunnanista kotoisin olevat teekukat ovat käsintehtyjä taidonnäytteitä, jotka on valmistettu sitomalla narun avulla kevään tuoreita teelehtiä ja erilaisia kukkia keskenään. Teekukat luovat juojallensa värikkään ja uniikin visuaalisen elämyksen, kuten myös tutkimusmatkan erilaisten kukkien maailmaan. Teekukista valmistettua teetä juodessa voi maistaa kukkien hennot omalaatuiset maut ja sen kuinka ne toimivat yhdessä synergiassa teen kanssa luoden uusia makumaailmoja.

Teekukkien mystiseksi jäänyt historia
Joissakin lähteissä teekukkien väitetään olevan moderni ja uusi keksintö, kun taas toisissa lähteissä niiden väitetään ja uskotaan omaavan jopa vuosituhansien historian. Kuitenkin nykyisten teekukkien tiedetään löytäneen nykyisen muotonsa vasta 1980-luvulla. Monet kuitenkin uskovat että teekukkia on käytetty jo niinkin kaukana kuin 1000-luvun Kiinan kuninkaallisessa hovissa visuaalisessa tarkoituksessa juomisen sijaan. Ken tietää kumpi on totta vai lieneekö totuus jossain välimaastossa? Kuitenkin teekukissa käytettävät kukat, kuten jasmiini, ruusu, lilja ja krysanteemi ovat kaikki tuttuja kasveja kiinalaisesta lääketieteestä ja näitä kukkia on käytetty jo pitkän aikaa rohtoina ja teetarkoituksissa.
Täältä löytyy Teetuokion erillinen blogipostaus kukista, joita voi käyttää teetarkoitukseen. Postauksesta löytyy tietoa mm. ruususta, krysanteemista ja jasmiinista! Suosittelen lukemaan postauksen erityisesti jos kukat kiinnostavat ja niiden rohdosvaikutuksista haluaa oppia lisää!

Käsityönä tehtyjen teekukkien valmistus
Teekukat ovat taiteellisia tee- ja kukka-asetelmia, joissa jokaiselle lehdellä on oma paikkansa ja tarkoituksensa lopputuloksessa. Jokainen teekukka valmistetaan täysin käsityönä, joten jokainen teekukka on uniikki oma luomuksensa. Monen laadukkaan teen tuotanto ja valmistus on yhä täyttä käsityötä ja teekukat ovatkin tästä mainio esimerkki. Teekukat ovat tuote joita ei yksinkertaisesti koneellisesta pystyisikään valmistamaan. Mutta miksi?
Teekukka koostuu nipusta kuivattuja teelehtiä, jotka on kääritty yhden tai useamman kuivatun kukan ympärille. Ne valmistetaan sitomalla käsin teelehtiä ja kukkia yhteen ”sipuliksi” ja asettamalla ne sitten kuivumaan. Tuoreet hopeiset teeneulat, joko vihreät tai valkoiset, ommellaan huolellisesti tuoreisiin kukkiin ennen kuin ne kääritään puuvillalankaan ja poltetaan. Kun teekukka liotetaan kuumaan veteen, se laajenee ja avautuu kukkivaa kukkaa jäljitellen ja sen sisällä olevat kukat tulevat esiin keskipisteenä. Teekukat pakataan yksitellen niiden tuoreena pysymisen takaamiseksi.
Miten teekukkia juodaan?
Teekukkien ollessa maun lisäksi erityisesti myös visuaalinen elämys, yleisenä nyrkkisääntönä teekukkien juomiseen on käyttää lasista haudutusastiaa tai lasista teekuppia. Iso osa teekukkien loistoa on niiden ulkonäkö ja teepallon hidas avautuminen, ja tätä kaikkea onkin miellyttävää katsella, kun odottaa teen hautumista. Yhdestä teekukallisesta saa valmistettua ison pannullisen teetä (n. 5dl), ja samaa teekukkaa voi käyttää jopa kolmesta viiteen kertaa per pannu/kuppi, riippuen tietenkin käytetyn veden määrästä ja esim teepannun koosta. Yhteen teekukkaan on käytetty suhteellisen paljon teetä, joten yhdestä teekukkapallosta voikin nauttia koko päivän ajan useana eri kupillisena.
Teekukkien haudutus
Haudutus teekukissa on minimissään 2-3 minuuttia n. 70-80°C / 5dl vettä, jonka aikana kukka juuri ehtii aueta. Myös pitemmät haudutukset ovat mahdollisia, jolloin teehen irtoaa hieman enemmän kitkeryyttä, mutta samalla intensiivisemmin kukkien syviä aromeja.
Liian pitkään ei kuitenkaan kannata hauduttaa (yli 10min), ellei vesimäärä ole suuri ja haluaa tehdä suhteellisen haaleaa teetä. Oma suosikkini on n. 4dl vettä teepalloa kohden ja haudutus n. 3,5 minuuttia. Teekukkien kanssa suosittelen kokeilemaan erilaisia haudutustyylejä, vaihdellen haudutusaikaa ja veden määrää. Teekukkien kanssa uusia haudutuksia tehdessä suositellaan lisäämään haudutusaikaa hieman lisää per uusi haudutus (n. 30 sek-1 min).
Kun teekukka on täysin käytetty, eikä makua enää irtoa, on teekukan käsin tutkiminen vielä mielenkiintoinen loppusilaus kokemukseen. Kukan ja teepallon anatomian tutkiminen on kiinnostavaa, sekä lankojen etsiminen, joilla teekukka on yhteen sidottu on kiehtovaa. Kukkien terälehtiä ja niiden makua voi myös hennosti maistella suussaan.

Tiivistelmä haudutusohjeista
- Haudutus lasiastiassa visuaalisen kokemuksen vuoksi
- Haudutus 2-3min max. 80°C vedessä / 5dl vettä
- Kokeile eri pituisia haudutusaikoja 2-10min
- Useita haudutuskertoja, jopa viisi haudutuskertaa per teekukka!
- Tutki sormin teekukkaa viimeisten haudutusten jälkeen!

Lista Chayan teekukista!
- Blooming Lily: Vihreä tee, jasmiini ja lilja
- Blossoming Butterfly: Vihreä tee, ruusu, lilja, tarhakehäkukka ja perhoskukka
- Bursting Rose: Vihreä tee, ruusu ja tarhakehäkukka
- Glorious Lily: Vihreä tee, lilja ja tarhakehäkukka
- La Vie Des Roses: Vihreä tee, lilja, jasmiini ja ruusu
- Muistojen kukka: Vihreä tee, lilja ja jasmiini
- Viiden teekukan lahjapaketti!
Täältä löydät kaikki Chayan teekukat!
Nyt kaikki Chayan teekukat verkkokaupassa ja myymälässä -15% torstaihin 12.5.2022 saakka. Nautinnollisia ja esteettisiä teehetkiä kaikille!
Teksti: Miska Tuononen
Keltaiset teekuppikuvat: Pinja Mitrovitch/pinaycocography
Lasinen teepannukuva: Ida Law