Teevälineiden huoltaminen on tärkeää, jos haluaa pitää välineet hyvässä kunnossa mahdollisimman pitkään. Erityisen totta tämä on niille juojille, jotka hankkivat arvokkaampia teevälineitä. Hienoa teekannua ei esimerkiksi kannata ostaa, jos sen vain aikoo pilata huonolla käsittelyllä.
Teekannut, -kulhot ja -kupit vaativat puhdistamista sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Esimerkiksi jokaisen teesession jälkeen lehdet täytyy siivota kannusta. Tämä täytyy tehdä suhteellisen nopeasti, jottei homeriski kasva, jolloin kyse on lyhyen aikavälin huollosta.
Pitkän aikavälin huollosta voidaan puhua silloin, jos puhdistustoimen suorittamatta jättäminen ei heti uhkaa vaurioittaa teevälineitä. Esimerkiksi kalkeuttumisen estämiseen tähtäävät toimenpiteet lukeutuvat tähän ryhmään.
Lyhyen aikavälin puhdistus
Varsinkin silloin kun puhutaan savisista, lasittamattomista teekannuista, yksi sääntö pätee ylitse kaiken: älä koskaan pese teekannua saippualla. Saippua nimittäin imeytyy kannun savihuokosiin, jolloin saippuan mausta ja tuoksusta ei välttämättä koskaan pääse eroon. Posliinia, lasitettua savea tai lasia voi kuitenkin hyvin pestä saippualla ilman pelkoa teevälineiden vaurioitumisesta.
Teekannua ei välttämättä tarvitse edes huuhtaista. Teekannu imee pikkuhiljaa itseensä teen aromia ja makua. Aromit jatkavat imeytymistään myös sen jälkeen, kun valmis tee on on kaadettu pois, eikä kannua siksi kannata huuhdella. On parempi vain poistaa teelehdet ja antaa teen imeytyä saveen omaan tahtiinsa.
Jos omistat valurautaisen vesipannun eli tetsubinin (sellaisen, joka on tarkoitettu veden keittämiseen eikä hauduttamiseen), muista teen juomisen jälkeen kaataa vesi pois pannusta ja asettaa pannu hetkeksi kuumalle hellalle ilman kantta. Täten kosteus haihtuu pois pannusta, eikä rauta pääse ruostumaan yhtä helposti.
Kun pidät huolta näistä askeleista jokaisen teehetken jälkeen, teevälineet odottavat sinua puhtaina ja raikkaina jokaista uutta teehetkeä varten.
Pitkän aikavälin puhdistus
Suomessa vedenlaatu on erittäin hyvä, eivätkä kalkkiongelmat ole meillä ole siksi kovin yleisiä. Jos kuitenkin satut asumaan paikalla, jossa vedenlaatu on kovaa, kannattaa pitää huolta siitä, ettei kalkki pääse kerääntymään vedenkeittimeen, teekannuun ja teevälineisiin.
Kalkkia voi estää esimerkiksi filtteröimällä veden ennen sen keittämistä. Hyvin varustelluista tavarataloista löytyy yleensä useamman mallisia vesifilttereitä, jotka toimivat hyvin tähän tarkoitukseen. Seisota yksinkertaisesti vettä muutama tunti tai yön yli filtterin kanssa jossain avonaisessa astiassa, poista filtteri ja keitä.
Kalkki ei ole vaarallista, mutta se voi tehdä teen mausta epäselkeämmän. Lisäksi vedenkeittimeen tiivistyneet kalkkikerrokset voivat lohjeta ja päätyä aina teemaljaan saakka. Äärimmäisessä tapauksessa jopa koko teekannun nokka voi tukkeutua kalkista.
Ajan kanssa myös teemaljan reunoille pinttyy likaa, joka näyttää varsin epähoukuttelevalta. Jälleen kerran liasta ei ole välitöntä vaaraa, mutta se voi vaikuttaa teen makuun. Pinttyneen teelian saa onneksi helposti irti hammastahnalla.