Artikkelisarjan edellisessä osassa kerroimme eri tekniikoista, joilla teekulttuurissa on päätelty mistä tietää kiehuvan teeveden olevan valmis käytettäväksi. Tässä artikkelissa jatkamme veden parissa kiinnittämällä huomiota yhteen teefilosofian kiinnostavimmista aiheista eli veden energiaan.
Vedellä on teefilosofiassa erityisen tärkeä asema. Koska tee on 99% vettä, veden ajatellaan ikään kuin kannattelevan paljon hienovaraisempaa mutta sitäkin tärkeämpää teetä. Vesi lasketaan myös yhdeksi todellisuuden viidestä peruselementistä, joiden tasapainottamisen ajatellaan johtavan harmoniseen teehetkeen.
Elementtien lisäksi teehetken tasapainottamisessa täytyy ottaa huomioon yin- ja yang-energia. Nämä kaksi vastakkaista energiaa ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa. Niiden yhdistäminen ei ole kiinalaisen filosofian mukaan tärkeää tai välttämättä edes mahdollista. Sen sijaan tavoitteena on saattaa yinin ja yangin vuorovaikutus harmoniseen tasapainoon. Jos toinen hallitsee toista, tasapaino järkkyy epäsuotuisin seurauksin.
Veden katsotaan olevan yleisesti ottaen enemmän ying kuin yang energistä. Yinin ajatellaan olevan raskasta, laskevaa ja muodotonta, aivan kuten vedenkin. Erilaisten vesien väliltä voidaan kuitenkin erottaa joko enemmän yin- tai yang-energisiä vesilaatuja. Esimerkiksi lähdevesi on yang-energisempää kuin kaivovesi, koska se liikkuu ja on siten aktiivista, joka on yksi yangin piirre.
Veden keittämisessä täytyy olla varovainen, koska teefilosofian mukaan veden energia pilaantuu helposti, jos keittäminen menee pieleen. Yleisin tapa pilata vesi on keittää sitä liikaa, ja siksi teefilosofit ovat kiinnittäneet paljon huomiota siihen, milloin vettä keittävä teenjuoja voi tietää hänen vetensä olevan sopivassa kiehumispisteessä. Ylikiehunut vesi on niin sanotusti kuollutta, jonka vuoksi sillä on vaikeampi luoda harmoninen teehetki.
Liiallisen keittämisen vettä pilaavaa vaikutusta ei tarvitse käsittää hengellisin termein. Keittäminen vapauttaa runsaasti happea vedestä, ja veden happipitoisuuden on todettu vaikuttavan kokemukseen haudutettavan teen mausta. Sen vuoksi veden lämmittäminen kannattaa ihanteellisesti lopettaa heti kun vesi on saavuttanut kiehumispisteen.
Näkemykset siitä, pitääkö vesi saattaa täyteen kiehumispisteeseen ennen sen käyttöä vaihtelevat teenjuojien keskuudessa. Mustaa teetä juodessa vesi täytyy luonnollisesti lämmittää kiehuvaksi, mutta vihreän, valkoisen ja keltaisen teen kohdalla lämmittämisen voi lopettaa myös aikaisemmin.
Toisen näkemyksen mukaan vesi kannattaa aina lämmittää kiehuvaksi, sillä veden energian ajatellaan jalostuvan lämmittämisen myötä, kunnes se saavuttaa huippunsa juuri ennen täyttä kiehumistilaa. Vihreää teetä ja muita miedosti hapetettuja teelaatuja haudutettaessa kannattaa silloin lämmittää vesi kiehumispisteeseen saakka ja antaa sen jäähtyä jälkikäteen sopivaan lämpötilaan.
Toisen näkemyksen mukaan vettä ei kannata lämmittää kiehuvaksi silloin, kun haudutetaan miedosti hapetettuja teelaatuja. Tätä voi perustella sillä, että kiehumisen edetessä vedestä vapautuu yhä enemmän ja enemmän happea, joka heikentää makukokemusta. Energiafilosofian kannalta ajatellaan useimmiten, että vesi kannattaa lämmittää kiehumispisteeseen saakka.
Kaiken kaikkiaan harmoninen teehetki syntyy siis teefilosofian mukaan parhaiten ottamalla huomioon teehetken elementit sekä yin- ja yang-energiat. Veden energia on vain yksi, mutta tärkeä, osapuoli näissä energisissä tasapainotuksissa.