Aihearkisto: Hibiscus

Hibiscus-tee on terveellinen raikastus syksyyn!

Hibiscus-tee on perinteinen yrttihauduke, jonka suuri ystävä itsekin olen. Päätin siksi tehdä hieman taustatutkimusta ja selvitellä, mitä terveysvaikutuksia hibiscus-teellä oikeastaan on. Jos aihe kiinnostaa, jatka ihmeessä lukemista.

Hibiscus teekannu

Mitä on hibiscus-tee?

Hibiscus eli roselle eli teehibiskus on kiinanruusulle läheistä sukua oleva kasvi, joka tulee alun perin Länsi-Afrikasta. Sen verholehdistä on valmistettu jo muinaisina aikoina helposti tunnistettavaa voimakkaan punaista hauduketta. Nykyään hibiscus-juomat ovat erityisen suosittuja Karibian alueella, jossa hibiscus-jääteestä käytetään yleisesti nimeä ”jamaikanvesi”.

Hibiscus-teetä voidaan valmistaa monella tapaa. Kuuma juoma syntyy hauduttamalla kuivattuja verholehtiä tavallisen teen tapaan 3-5 minuuttia kuumassa, juuri kiehautetussa vedessä.

Yleensä hibiscus kuitenkin nautitaan jääteenä. Kuuma juoma pitää tällöin jäähdyttää kärsivällisesti jääkaapin ja jääpalojen avulla.

No, onko hibiscustee minkään makuista?

Hibiskus on vanhastaan tunnettu Persian eli nykyisen Iranin alueella nimellä ”hapan tee”. Tämä kuvastaa hyvin hibikusteen makua, jos siihen ei lisätä sokeria tai hunajaa. Hibiskuksen maku on raikkaan hapokas ja karpalomainen.

Huomaa, että hibiscuksen verholehdet ovat sen verran voimakkaan makuisia, että niitä voidaan hauduttaa moneen kertaan. Lehtiä ei siis tarvitse heittää menemään yhden käytön jälkeen vaan yhdestä satsista irtoaa useampikin teeannos.

Hibiscus teekuppi

Hibiscuksen terveysvaikutukset

Hibiscus-tee on diureetti eli se lisää virtsaneritystä. Tämä on terveydellä monilla tavoilla edullista, mutta tietenkin erityisen hyödyllistä henkilöille, joilla on vaikeuksia virtsanerityksessä.

Hibiskuksessa on poikkeuksellisen paljon c-vitamiinia sekä muun muassa kalsiumia, rautaa ja magnesiumia.

Hibiskus-teen vaikutusta verenpaineeseen on tutkittu melko laajasti. On osoitettu, että hibiskus alentaa verenpainetta. Verenpainelääkkeitä sillä ei kannata kuitenkaan mennä korvaamaan, sillä vaikutus on merkittävä lähinnä lievästi korottuneen verenpaineen tapauksessa.

Hibiscus on myös todettu merkittäväksi antioksidanttien lähteeksi. Antidoksidantit estävät kudoksen hapettumista ja näin ylläpitävät kokonaisvaltaisesti kehon hyvinvointia sekä hidastavat ikääntymistä.

Eräissä tutkimuksissa on myös havaittu viitteitä siitä, että hibiskus pystyisi antibakteeristen ominaisuuksiensa ansiosta torjumaan vatsatauteja sekä monia muita sairauksia. Hibiskusuutteen on laboratorio-oloissa jopa todettu kykenevän torjumaan suolistosyöpää, mutta käytännössä tehoa ei ole pystytty osoittamaan. Odotamme lisää tutkimustuloksia.

Hibiscuksella saattaa olla huonoa kolesterolia alentava vaikutus, mutta myös tästä on ristiriitaista tutkimusnäyttöä.

Hibiscus lähikuva

Milloin minä juon hibiscusteetä?

Hibiskus on perinteisesti kesäjuoma. Se sopii lämpimään päivään mukavammin kuin raskas musta tee, mutta hibiskusteetä voi juoda kuumana tai kylmänä, joten se sopii juotavaksi ympärivuoden.

Olen valmistanut joskus itse pohjoisafrikkalaista versiota hibiscus-jääteestä. Siinä hibiscus laitetaan kylmään veteen ja jätetään lillumaan jääkaappiin reippaasti yön yli. Mukaan heitetään muutama siivu limettiä ja hieman sokeria. Jälkeenpäin kukat ongitaan teestä ulos ja juoma nautitaan jääpalojen kera. Erinomaista!

Koska hibiscuksessa ei ole lainkaan kofeiinia tai muita piristäviä ainesosia, se sopii erinomaisesti puhtaaseen rentoutumiseen. Kuuma hibicus-tee sopii rauhoittavaksi iltajuomaksi.